Palkkatuesta apua työllistämiseen

Palkkatuesta apua työllistämiseen

  • Teksti: Eveliina Hokkanen
  • Kuvat: Pixhill

TE-toimisto voi myöntää taloudellista tukea työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin.

Palkkatuen tarkoituksena on kannustaa työnantajaa palkkaamaan työtön työnhakija osallistumalla palkkakustannuksiin. Tuki edistää työnhakijan työllistymistä avoimille työmarkkinoille silloin, kun hänellä on puutteita ammatillisessa osaamisessa tai tehtävissä selviytymiseen vaikuttava vamma tai sairaus. Tukijakson pituus riippuu palkattavan henkilön työttömyyden kestosta, vamman tai sairauden vaikutuksesta työsuoritukseen sekä työnantajasta.

Enimmillään tuki voi olla 50 prosenttia palkkakustannuksista 12 kuukauden ajan, jos palkkatuki myönnetään työttömän ammatillisessa osaamisessa olevien puutteiden takia. Tuen määrä on sitä korkeampi ja kesto sitä pidempi, mitä kauemmin henkilö on ollut työtön ennen palkkatuen myöntämistä. 

Jos palkkatuki myönnetään sillä perusteella, että työttömän vamma tai sairaus olennaisesti ja pysyvästi vaikuttaa hänen työsuoritukseensa, tuki on korkeintaan puolet palkkakustannuksista. Tuki myönnetään tällöin enintään 24 kuukaudeksi kerrallaan. 

Oppisopimuskoulutukseen tukea voidaan myöntää koko koulutuksen ajaksi. Tukea voidaan maksaa myös osa-aikaiseen työsuhteeseen, jos osa-aikatyötä pidetään tarkoituksenmukaisena ja se edistää työnhakijan mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille. Työsuhde voi olla toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen.

Ilmoittaessaan avoimesta työpaikasta TE-toimistoon työnantaja voi kertoa kiinnostuksestaan palkkatuen avulla rekrytointiin. TE-toimisto voi tehdä työtarjouksia henkilöille, joiden palkkaamiseen voidaan myöntää palkkatukea. Lisäksi avointa työpaikkaa hakevalla työnhakijalla voi olla palkkatukikortti, mikä tarkoittaa, että TE-toimisto on sitoutunut myöntämään palkkatukea kortin haltijan palkkaamiseen muiden edellytysten täyttyessä. 

Palkkatukikortti on voimassa kolmen kuukauden ajan. Tuen myöntäminen edellyttää kuitenkin myös varsinaisen hakemuksen täyttämistä. 

 

Tukea haettava ennen työsuhteen alkua

Palkkatukihakemus on tehtävä ennen työsuhteen alkamista, sillä palkkatukea ei myönnetä, jos työsuhde on jo alkanut. Tällä hetkellä tukihakemuksen käsittelyaika on noin kaksi viikkoa.

Työnantajan on sitouduttava maksamaan työntekijälle kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukainen palkka. Palkkatuen enimmäismäärä säädetään kuitenkin valtion talousarvioissa. Vuonna 2019 enimmäismäärä on 1 400 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi maksetaan enintään palkkatukipäätöksen mukainen prosenttiosuus lomarahasta. 

Jos työnantaja saa palkkatuen lisäksi muuta tukea tai oppisopimuskoulutuksen ajalta maksettavaa koulutuskorvausta, niiden yhteismäärä voi olla enintään palkkauskustannusten suuruinen.

Jos työnantaja on tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä taikka työnantajan palveluksessa on osa-aikaisia työntekijöitä, hänellä on tiettyjä velvoitteita. Palkkatuki voidaan myöntää, jos työnantaja on ennen palkkatukihakemuksen tekemistä työsopimuslaissa säädetyllä tavalla täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä, johon palkkatukea haetaan, irtisanotuille, lomautetuille tai osa-aikatyötä tekeville. 

Palkkatuki maksetaan hakemuksesta jälkikäteen tukipäätöksessä määrättyjen maksatusjaksojen mukaan. Työnantaja valitsee maksatusjakson palkkatukihakemusta tehdessään. Palkkatuettua työtä voi yhdistää muihin TE-palveluihin, ja yhdistämisen tarkoituksena on tukea työttömän työnhakijan pääsyä työmarkkinoille ja auttaa työnantajaa löytämään itselleen sopiva työntekijä.

Nykyiseen hallitusohjelmaan 2019 on kirjattu, että palkkatuen käyttöä lisätään merkittävästi. Kirjauksen vaikutus palkkatukeen ei ole vielä tätä kirjoittaessa selvillä.  

Lisätietoja: www.te-palvelut.fi > työnantajalle > löydä työntekijä > tukea rekrytointiin > palkkatuki