Todennäköisesti viimeiseksi jäävä kustannustuki lienee haettavissa joulukuussa

Todennäköisesti viimeiseksi jäävä kustannustuki lienee haettavissa joulukuussa

  • Teksti: Jukka Suominen
  • Kuvat: Shutterstock

Työ- ja elinkeinoministeriö on ilmoittanut valmistelevansa viidettä kustannustukikierrosta, jossa korvattaisiin yritysten kiinteitä kuluja kesäkuusta 2021 eteenpäin.

Työ- ja elinkeinoministeriö on ilmoittanut valmistelevansa viidettä kustannustukikierrosta, jossa korvattaisiin yritysten kiinteitä kuluja kesäkuusta 2021 eteenpäin. Hakukierros tullee poikkeamaan aiemmista hakukierroksista siten, että kustannustukeen on oikeutettu aiempaa suppeampi osa yrityksistä.

Ministeriö on käyttänyt ilmaisua kohdennettu tuki, jolloin tukea ilmeisesti pyritään ohjaamaan koronarajoituksista kärsineille toimialoille. Tämä olisi linjassa eduskunnan elinkeinotoiminnan rajoituksista aikanaan edellyttämän kohtuullisen kompensaation kanssa.

Mikäli mikään uusi virusvariantti ei sotke koronasta toipumista ja rajoituksista luopumista, viides kustannustukikierros tulee hyvin todennäköisesti olemaan viimeinen kustannustuen hakukierros.

Pidempi tukikausi korvaisi paremmin pitkäaikaisten korona­rajoitusten yrityksille aiheuttamia menetyksiä. Samalla liudentuisi kesän kevyempien rajoitusten aikaisen paremman liikevaihdon vaikutus tukikauden liikevaihdon alenemaan. Kääntöpuolena pidemmässä tukikaudessa on tietysti pidempi odotusaika tukieurojen saamisessa.

Lopullinen lakiesitys saatetaan antaan vielä lokakuun aikana. Tällöin kustannustuen haku voisi käynnistyä joulukuussa.
 

Tapahtumatakuun korvaushaku meneillään

Tapahtumatakuun piiriin päässeiden ja sitten peruuntuneiden tai suunniteltua pienempinä toteutuneiden tapahtumien kustannuksista voi hakea korvauksia Valtiokonttorilta 7.12.2021 saakka.

Kun tapahtuman pääjärjestäjä on tehnyt ilmoituksen tapahtuman peruuntumisesta, tapahtumatakuuhakemuksessa nimetyillä alihankkijoilla on mahdollisuus hakea korvausta toteutuneista kuluistaan.

Tapahtuman peruuntumiseksi katsotaan myös sen siirtyminen vuodelle 2022 tai toteutuminen alle 85 prosentin osallistujamäärällä suunnitellusta.

Sekä pääjärjestäjä että alihankkijat hakevat korvauksensa suoraan Valtiokonttorilta, joka tekee jokaisen hakijan kohdalla erillisen korvauspäätöksen. Tällöin on mahdollista, että samasta tapahtumasta tehdään sekä myönteisiä että kielteisiä korvauspäätöksiä.

Korvauksen saamisen voi estää esimerkiksi ulosotossa oleva vero euromäärästä riippumatta tai saajakohtaisen saman puiteohjelman tukien 1,8 miljoonan euron enimmäismäärän täyttyminen.
 

Keskisuurten ja suurten yritysten tukihauissa pettymyksiä

Sulkemiskorvauksissa ja tuessa kattamattomiin kiinteisiin kustannuksiin räätälöitiin suuremmille yrityksille omat tuet, joissa yhteenlaskettujen tukien enimmäismäärä nousi 10 miljoonaan euroon.

Hyvä ajatus ei toiminut käytännössä aivan toivotusti. Hakemuksia tuli kumpaankin tukeen vain kymmeniä.

Ilmeisesti konsernitasolta lasketut tappiot ja liikevaihdon alenemavaatimukset vesittivät viranomaisrajoituksista aiheutuneiden menetysten korvaamista.

Lisäksi hakuprosessi välitilinpäätösvaatimuksineen koettiin suurissa yrityksissä raskaaksi.  •