15.05.2019
Arkiston aarteita
Koulutusorganisaation voimakkaasta kehityksestä huolimatta tuskin koskaan päästään onnelliseen olotilaan, että yritykset saisivat alan ammattioppilaitoksista riittävän työvoimatäydennyksen, kirjoitti Hotelli- ja Ravintolalehti numerossaan 4/1969.
Hotelli- ja ravintolaelinkeinon jatkuva voimakas kasvu asettaa alan yrityksille kasvavia vaatimuksia myös pätevän työnjohdon ja työntekijöille annettavan työnohjauksen suhteen. Enää ei ole aikaa eikä taloudellisia resursseja antaa pääasiassa työn opettaa tekijäänsä, vaan työnjohdon on oltava mahdollisimman rationaalista ja tehokkaan työpaikkakoulutuksen kuuluttava siihen sen yhtenä oleellisena osana. Vanhat käsitykset on romutettava ja työpaikoilla tapahtuva järjestelmällinen koulutus omaksuttava liikkeenjohdon yhteiseksi asiaksi. Alan koulumuotoisen koulutusorganisaation voimakkaasta kehityksestä huolimatta tuskin koskaan päästään sellaiseen onnelliseen olotilaan, että yritykset saisivat alan ammattioppilaitoksista riittävän työvoimatäydennyksen, vaan koulutuksen painopiste tulee yhä kasvavassa määrin sijoittumaan kentälle, ts. alan yrityksiin niiden tyypistä ja tasosta riippumatta. Asiantila on sama kaikkialla, olipa kysymyksessä mikä maa tahansa, Suomi ei tee tässä poikkeusta. Elinkeinon ekspansio ja toisaalta työvoiman naisvaltaisuudesta johtuva suuri vuotuinen poistuma sanelevat tässä suhteessa väistämättömät ehdot.
Toisaalta monet tehtävät alan liikkeissä yksinkertaistuvat rationalisoinnin ja standardoinnin myötä. Liikkeet erikoistuvat ja ryhtyvät yhä enemmän käyttämään hyväkseen mm. elintarviketeollisuuden koko- ja puolivalmisteita. Käsityön osuus ravintoloissa vähenee, myynti saa yhä merkittävämmän sijan liikkeen toiminnassa. Ravintolan ensisijaisena tehtävänä ei suinkaan ole pyrkiä valmistamaan itse mahdollisimman paljon tarjoiltavia tuotteita vaan myydä mahdollisimman paljon. Vain täten saadaan tuottavuutta parannetuksi, mikä on ainoa tie kustannuspaineesta selviytymiseksi. Tapahtuu siis eräänlaista pelkistymistä, mikä toisaalta helpottaa myös työpaikoilla tapahtuvaa koulutusta.
Hotelli- ja ravintolaopistoa rakennettiin Helsinkiin alkuvuonna 1969. Oppilaitos koulutti modernin näkemyksen omaavia esimiehiä.
Monet työt käyvätkin tietyn tyyppisissä yrityksissä siinä määrin yksinkertaisemmiksi, että niihin perehdyttäminen ja kouluttaminen tapahtuu tarkoituksenmukaisimmin juuri työpaikoilla, liikkeiden omasta toimesta. Kaiken onnistumisen a:na ja o:na on kuitenkin se, että nimenomaan johtoporras sekä osaa että myös haluaa huolehtia alaistensa kouluttamisesta. Tässä suhteessa syksyllä toimintansa aloittavalla Hotelli- ja ravintolaopistolla tulee olemaan mitä tärkein asema kasvattaessaan elinkeinolle nykyaikaisen näkemyksen omaavaa esimiesainesta, ei yksinomaan uusista alalle antautuvista vaan myös vanhemmasta, jo työkentällä kannuksensa hankkineesta esimieskunnasta.
Toisaalta työpaikkakoulutuksen tarve kasvaa silti myös korkeimman tasoisissa alan yrityksissä, sillä elinkeinon tason yleinen nousu kasvattaa huipulle yhä eksklusiivisempia paikkoja, joissa tarvittavat tiedot ja taidot edellyttävät mitä monipuolisinta henkilökohtaista valmennusta ja taitojen hiontaa kunkin paikan erikoisluonteen mukaisesti. Vain taitava ja tehtäväänsä innostunut esimieskunta pystyy tästä selviytymään.
Ilolla on todettava, että nykynuoriso on omaksunut hotelli- ja ravintola-alaan nähden kokonaan uuden asenteen, kvalifioitua ainesta on alalle runsaasti tulossa. Tässä suhteessa näkymät ovat todella rohkaisevat. On vain pidettävä huoli siitä, että uusi sukupolvi tulee myös alalla viihtymään. Pätevä työnjohto ja työnohjaus ovat tässä avainasemassa.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Vitriinin edeltäjän Hotelli- ja Ravintolalehden numerossa 4/1969.
17.10.2019
