50 vuotta sitten: Ravintolalaitoksen funktio

50 vuotta sitten: Ravintolalaitoksen funktio

  • Teksti: Hotelli- ja Ravintolalehti
  • Kuvat: Hotelli- ja Ravintolalehti

Tv-ohjelma ”Hyvää iltaa – tervetuloa kapakkaan!” aiheutti 1970-luvulla kiivasta keskustelua ravintoloiden tehtävästä ja tasosta.

Ravintolalaitoksen funktio
 

Viime vuosina virinnyt keskustelu ravintolalaitoksemme tehtävistä ja tasosta huipentui TV-2:n maaliskuun 22:ntena järjestämään suoraan lähetykseen tamperelaisesta ravintola Myssystä, jonne syyttäjiksi oli rekrytoitu monikymmenpäinen radikaalikoostuma ja altavastaajiksi ravintolalaitoksen eri portaita edustava asiantuntijaraati. Illan teemaksi oli valittu ”Hyvää iltaa – tervetuloa kapakkaan!” ja sen kuluessa oli tarkoitus välittää tietoa ravintolalaitoksestamme. Yleisöllä oli tilaisuus esittää puhelimitse kysymyksiä.
 

Mikään televisio-ohjelma ei ole koskaan aikaisemmin saanut niin yksimielisen tyrmäävää arvostelua osakseen kuin tämä, joka meni täydellisesti myttyyn. Seurauksena olikin valtava vastalauseiden myrsky sanomalehdistön palstoilla kautta maan, eikä keskustelu tästä kulttuuriskandaalista ole vieläkään päättynyt.
 

On vaikeata ymmärtää, mihin ohjelman tuottajat olivat tähdänneet, ellei pyrkimyksenä nyt ollut ravintolalaitoksen kertakaikkinen teilaaminen ja politisoiminen. Ainakaan ravintolakulttuuria ei keskustelu pienimmässäkään määrin hyödyntänyt, siksi yksipuolisesti keskustelu ohjattiin juominkien pariin ja pelkästään kapakoiden alueelle, jotka kuitenkin peittävät elinkeinon kentästä vain vähäisen murto-osan.
 

Hyökkäyksen painopiste oli toisaalta Alkossa, toisaalta ravintola-asetuksen 35 §:ssä, joka suo ravintoloille oikeuden asiakasvalintaan. Ravintolalaitoksen väitettiin olevan vain herroja varten ja sen harjoittavan selvää syrjintää tavallisen kansan ja yksinäisten naisasiakkaiden suhteen.

Vuonna 1970 Helsinkiin avautui afrikkalaisvaikutteinen Safari-Club, jonka Seepra-baarin istuimina toimivat seeprannahoilla päällystetyt rummut. ”Afrikkalaiskylää muistuttavassa” grilliosastossa huippumodernia länsimaalaisuutta edustivat asiakkaiden käyttöön tarkoitetut grillit.

Puuttumatta tässä yhteydessä säännösten ja Alkon määräysten mielekkyyteen – asiahan on tältä osin pohjimmiltaan eduskunnassa ankkurissa – todettakoon vain, että nimenomaan juuri ravintola-asetuksen asiakasvalintapykälä on luonteeltaan mitä demokraattisin, koska sen nimenomaisena tarkoituksena on tehdä ravintolalaitokselle mahdolliseksi tarjota kansalaisille heidän kulloisiakin tilanteita ja tarpeitaan vastaavia palveluksia.
 

Asian ydin onkin siinä, että Suomen kansa ei osaa vielä käyttää ravintolalaitosta jokapäiväisenä käyttövälineenä hyväkseen. Ei osata valita oikeaa paikkaa kulloisenkin tilanteen mukaan. Pahimpina esteinä ovat toisaalta tottumattomuus, toisaalta kasvatuksen puute ja nousukkuus, joka estää menemästä ”tavalliseen” paikkaan arkisemmankaan ravintolatarpeen tyydyttämiseksi. Mutta aivan hakoteille joudutaan, jos ravintolalaitoksen funktio halutaan muuttaa siten kuin eräät radikaalit vaativat eli tehdä siitä jonkinlainen yleinen kulkuneuvo.
 

Vallan eri asia on, vastaako ravintolalaitoksemme rakenne nyky-yhteiskunnan kehittyviä tarpeita ja vaatimuksia. Kuten televisiokeskustelussakin asiantuntijaraadin taholta todettiin, ns. kansanpaikkoja on vielä riittämättömästi. Niitä ei kuitenkaan voida polkaista maasta, koska ne vaativat paitsi suuria investointeja myös lisää koulutettua henkilökuntaa.
 

On aivan selvää, että yritystoimintaa ja -halukkuutta suuntautuu kaikille niille alueille, joilla myös kysyntätarvetta on olemassa. Ravintoloitsijan työn arvo ja hänen yhteiskunnallinen asemansa eivät pienimmässäkään määrin riipu siitä, minkä tasoista ja tyyppistä ravintolaliikettä hän harjoittaa, vaan ainoastaan hänen liikemiesmoraalistaan ja kulttuuritahdostaan.
 

Ravintolalaitos ei pelkää kritiikkiä, vaan päinvastoin toivoo sitä. Kritiikin on kuitenkin rakennuttava tosiasioihin, jotta siitä olisi käytännöllistä hyötyä. Toivottavasti televisio ottaa erehdyksensä opiksi ja ojennukseksi ja palaa uudelleen teemaan – asiallisissa merkeissä.

 

Kirjoitus on julkaistu alun perin Hotelli- ja Ravintolalehdessä 4/1970.