50 vuotta sitten: Suomessa tehtiin lakiesitys lisäarvonverosta

50 vuotta sitten: Suomessa tehtiin lakiesitys lisäarvonverosta

  • Teksti: Hotelli- ja Ravintolalehti
  • Kuvat: Hotelli- ja Ravintolalehti

Majoitus- ja ravitsemiselinkeino on jo ennestään niin mielikuvituksellisen monitahoisen ja raskaan verotuksen orjuuttama, ettei sen selkäranka kestä enää enempiä kirvelyjä, kirjoitti Hotelli- ja ravintolalehti numerossaan 6-7/1969.

UUTTA SUOLAA SELKÄÄN

 

Liikevaihtoverokomitea jätti 9.5.1969 valtiovarainministeriölle mietintönsä lisäarvonveronjärjestelmän toteuttamiseksi ensi vuoden alusta lukien. Mietinnön perusteluissa sanotaan, että nykyisen liikevaihtoverojärjestelmän pahin epäkohta on se, että tapahtuneen kansainvälisen kehityksen vuoksi se heikentää kotimaisten yritysten kilpailukykyä, kun nykyisessä järjestelmässä liikevaihtovero pääsee kertautumaan; järjestelmä siis suosii ulkomaista tuotantoa ja syrjii kotimaista. Lisäarvonvero on komitean mielestä avain ratkaisuun, kuten niin monessa maassa jo ennen meitä.
 

Mietintöön sisältyvän lakiesityksen mukaan vero kannetaan kussakin vaihdannan vaiheessa ns. lisäarvosta, joka lasketaan myyntihinnan ja ostohinnan erotuksesta, ja se kohdistuu puhtaassa muodossa paitsi tavaroihin myös palveluksiin. Veron suuruudeksi ehdotetaan 11 prosenttia. Järjestelmässä vienti on kuitenkin aina verosta vapaata.
 

Komitea ehdottaa, että verollisia palvelusuorituksia olisivat mm. majoitus- ja ravitsemisliikkeessä tapahtuva ja muu siihen verrattava tarjoilu sekä majoitusliikkeessä tapahtuva majoitus. Tässä kohdin ehdotus lyö melkoiselta osin itseään korvalle, koska siinä toisaalta nimenomaan on otettu viennin verovapaus tärkeäksi lähtökohdaksi. Matkailuelinkeino ja siihen oleellisena osana kuuluva majoitus- ja ravitsemiselinkeino on näet yleisen kansainvälisesti omaksutun käsityksen mukaan luettava viennin piriin kuuluvaksi, jopa sen edullisimpana muotona, koska turistien maahan tuomat valuutat valtaosaltaan käytetään tarkoituksiin, jotka eivät edellytä tavaroiden ja muiden hyödykkeiden vientiä pois maasta. Matkailijahan käyttää valtaosan valuutastaan majoitukseensa, muonitukseensa ja huvituksiinsa.
 

Komitean esityksen mukaan tämä viennin muoto joutuisi kuitenkin epäedullisempaan asemaan kuin mikään muu verotuksen piiriin sisällytettävä elinkeino. Kun otetaan huomioon, että myös kaikkinaiset työsuosituksen, kuten rakennus-, muutos-, puhdistus-, korjaus-, kunnostamis-, asentamis-, kunnossapito – yms. työt, joita majoitus- ja ravitsemisliikkeet joutuvat jatkuvasti ja säännöllisesti tilaamaan ulkopuolisilta liikkeiltä, tulisivat veron alaisiksi, nostaisi tämä alan kustannustasoa valtavasti ja pakottaisi sen vastaavasti nostamaan omia hintojaan ja maksujaan. Kun vielä otetaan huomioon, että palkkakustannusten osuus majoitus- ja ravitsemisliikkeissä on noin nelinkertainen vientiteollisuuteen verrattuna, nähdään kaikessa karmeudessaan, miten synkät näköalat ovat elinkeinoa uhkaamassa.

Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto julkaisi yhteistyössä Maito ja Terveys ry:n kanssa vuonna 1969 esitteen ”Kunnollinen varhaisaamiainen – hyvän palvelun tunnus”. Terveyskasvatuksen keskus ry suositteli esitettä.

Jos järjestelmän johdonmukaisuus vaatii, että se on vietävä läpi myös majoitus- ja ravitsemisliikkeiden osalta, on elinkeinon viennillinen osuus kuitenkin välttämättä otettava tavalla tai toisella veroasteikossa huomioon. Näin on menetelty esimerkiksi Ruotsissa, missä vain 60 % liikevaihdosta on verotuksen kohteena ja veroprosentti on siis kuusi muuten voimassa olevan kymmenen sijasta. Kompromissiin ovat siellä kaikki osapuolet olleet tyytyväisiä.
 

Kun Suomessa myös valtiovalta lopultakin on herännyt näkemään matkailun suuren taloudellisen merkityksen ja ryhtynyt sitä monin kiitettävin tavoin edistämään, olisi aivan nurinkurista, jos hallitus nyt toisaalta nielaisisi liikevaihtoverokomitean yksipuolisen mietinnön ja rakentaisi sille sellaisenaan eduskunnalle annettavan esityksensä. Kun kauppa- ja teollisuusministeriölle kuuluu myös matkailun edistäminen muun vientitoiminnan ohella, on oikeutettua odottaa, että se tekee hallituksen piirissä edellä esitetyn selväksi ja siis estää matkailua nyt uhkaavaa onnettomuutta tapahtumasta. Majoitus- ja ravitsemiselinkeino on jo ennestään niin mielikuvituksellisen monitahoisen ja raskaan verotuksen orjuuttama, ettei sen selkäranka kestä enää enempiä kirvelyjä.
 

Kirjoitus on julkaistu alun perin Vitriinin edeltäjän Hotelli- ja Ravintolalehden numerossa 6-7/1969.