Työnantajan on varauduttava väkivaltatilanteisiin työpaikalla

Työnantajan on varauduttava väkivaltatilanteisiin työpaikalla

  • Teksti: Janne Kiiskinen
  • Kuvat: Shutterstock

Väkivalta- ja uhkatilanteet ovat sekä työ- että asiakas­turvallisuus­riski. Yrityksen on otettava riskit huomioon toiminnan suunnittelussa.

Matkailu- ja ravintola-alalla toi­mivien yritys­ten henkilöstö joutuu yhä useammin kohtaamaan väkivaltaisesti tai uhkaavasti käyttäytyviä asiakkaita. Hotelli- ja ravintola-alalla väkivaltatilanteiden taustalla on usein asiakkaan sisäänpääsyn estäminen tai liiketilasta poistaminen. Tilanne voi saada alkunsa myös tarjoilun lopettamisesta tai asiakkaiden keskinäisistä erimielisyyksistä.

Väkivalta- ja uhkatilanteet ovat sekä työturvallisuus- että asiakasturvallisuusriski, jotka yrityksen on otettava huomioon toiminnan suunnittelussa.

Työpaikkaväkivaltaa voi esiintyä eri muodoissa. Varsinaisen fyysisen pahoinpitelyn tai tönimisen lisäksi voi olla uhkailua, nimittelyä tai muuta epäasiallista kohtelua. Jo lievät väkivallan muodot aiheuttavat haitallista kuormitusta, jolla voi olla pitkään jatkuessaan vakavia seurauksia työntekijän terveydelle ja turvallisuudelle sekä työyhteisön toiminnalle. Väkivallan uhka on myös merkittävä psykososiaalisen kuormituksen aiheuttaja.

 

Riskin arviointi ja ennaltaehkäisy           

Työnantajayrityksen tulee huomioida asiassa työturvallisuuslaki sekä alan työehtosopimus, jotka molemmat sisältävät säännöksiä työpaikkaväkivaltaan liittyen.

Työturvallisuuslain mukaan työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijöiden työturvallisuudesta ja etukäteen arvioida, millaisia turvallisuusriskejä työhön sisältyy.

Laki puhuu työn vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista. Jos tässä arvioinnissa todetaan, että toimintaan liittyy ilmeinen väkivallan riski, väkivaltatilanteet pitää mahdollisuuksien mukaan ehkäistä ennakolta järjestämällä turvallisuustoimet tai -laitteet asianmukaisesti. Työntekijällä on myös oltava mahdollisuus avun hälyttämiseen.

Työnantajan on laadittava etukäteen menettelytapaohjeet, joissa kiinnitetään huomiota uhkaavien tilanteiden hallintaan ja toimintatapoihin, joilla väkivaltatilanteen vaikutukset työntekijän turvallisuuteen voidaan torjua tai rajoittaa. Tarvittaessa on tarkistettava turvallisuusjärjestelyjen ja -laitteiden toimivuus.

Alan työehtosopimuksessa on vielä korostettu ja tarkennettu edellä kerrottua lakiin perustuvaa velvollisuutta. Työehtosopimuksen mukaan työnantajan työturvallisuuslain mukaiseen vaaran arviointiin tulee sisällyttää työpaikkaan kohdistuvan väkivallan uhan arviointi.

Riskiä korottavina tekijöinä on huomioitava yksintyöskentely varsinkin ilta- ja yöaikaan, työpaikkaan kohdistuneet ja työpaikan lähiympäristössä sattuneet väkivaltatapaukset sekä rahan tai arvokkaan omaisuuden käsittely.

 

Jälkihoito

Mikäli työpaikalla tapahtuu väkivaltatilanne kaikesta etukäteen val­mistautumisesta huo­limatta, työnantajan vas­tuulla on järjestää väkivalta- tai uhkatilanteeseen joutuneelle jälkihoitoa esimerkiksi työterveyshuollon kautta.

On tärkeää, että järkyttävän kokemuksen kohdannutta ei päästetä työvuorosta suoraan yksin kotiin varmistumatta, että kotimatkajärjestelyt ovat turvalliset ja että uhri ei joudu olemaan yksin kotona heti tapahtuman jälkeen.

Tilanne on syytä käydä läpi myös työyhteisössä, jotta vastaavaan tilanteeseen osataan jatkossa varautua ennalta. 

 

Lisätietoa:

Työturvallisuuslaki 10 §, 27 §

Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskeva työehtosopimus 33 a§

Työturvallisuuskeskus TTK:n julkaisu Väkivalta pois työpaikalta: ttk.fi/files/7173/Vakivalta-pois-tyopaikalta.pdf

 

Vakuutusyhtiö: Laadi työn ohjeet  ja tehtävänkuvat huolella

Fennian työturvallisuuspalvelut peräänkuuluttaa ennakointia kaikessa työturvallisuustyössä. Väkivallan uhka ja siihen liittyvät toimenpiteet eivät tee poikkeusta.

Vaikka väkivallan osuus kaikista työtapaturmista on suhteellisen pieni, väkivallan kohtaaminen on uhrille aina henkisesti tavanomaista koskettavampi tapahtuma. Työssään väkivaltaa kohdannut työntekijä ei ole tyypillisesti voinut varautua tilanteeseen samalla tavalla etukäteen kuin esimerkiksi hallituissa tuotantotiloissa sattuneisiin tapaturmiin.

Työnantajan onkin pyrittävä kaikin keinoin estämään väkivallan uhkaan liittyvät tapahtumat ja luomaan työympäristöstä mahdollisimman turvallinen. Vakuutusyhtiön näkökulmasta on myös äärimmäisen tärkeää, että työhön liittyvät ohjeet ja tehtävänkuvat ovat huolellisesti tehtyjä.

Väkivaltaan liittyvien työtapaturmien korvattavuudessa on olennaista, että väkivaltatapahtuma liittyy työhön. Esimerkiksi tarjoilijalle sattunutta tapaturmaa tilanteessa, jossa hän on poistanut ravintolasta liian päihtynyttä asiakasta, olisi syytä tarkastella huolella. Etenkin, jos poistaminen ei olisi kuulunut hänen työtehtäviinsä vaan olisi selvästi ollut järjestyksenvalvojan tehtävä tai jos tilanteessa olisi käytetty voimakeinoja.

Samalla lailla asiaa tarkasteltaisiin, mikäli tapaturma sattuisi työmatkalla. Esimerkiksi, jos työntekijä joutuisi työmatkalla pahoinpidellyksi jonkin vapaa-aikaansa liittyneen konfliktin vuoksi, työnantajan vakuutus ei tapaturmaa korvaisi.

Teksti: Petteri Sistonen/Fennia

Konkreettisia toimenpiteitä

 

Marava-alan työehtosopimuksen mukaan väkivallan uhkaa tulee torjua huolehtimalla ainakin seuraavista toimenpiteistä:

•            laadi menettelytapaohjeet väkivaltatilanteen varalle

•            anna työntekijälle riittävä opastus tai koulutus käytössä oleviin turva- ja hälytysjärjestelmiin

•            suunnittele työpisteet rakenteellisesti turvallisiksi

•            huomioi väkivallan uhka työvoiman mitoituksessa sekä työvuoro- ja työaikasuunnittelussa

•            varmista yhteydensaanti esimerkiksi puhelimella poliisiin tai vartiointiliikkeeseen