Laajan perspektiivin Kespro – Moderni tukkukauppa on vastuullista

Laajan perspektiivin Kespro – Moderni tukkukauppa on vastuullista

  • Teksti: Verna Julkunen
  • Kuvat: Pekka Nieminen

Moderni tukkukauppa on vastuullista ja asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöityä palvelua, ei enää pelkkää tavaran liikuttamista tuottajalta asiakkaalle.

Kesprossa katsotaan maailmaa laajasta perspektiivistä. Uudenlaisen ajattelun symbolina voisi pitää uusia, valoisia toimitiloja. Helsingin Kalasatamassa K-kampuksella työskentelee nyt 1 800 keskolaista ja kesprolaista. Kesko Oyj:n kuuluva Kespro on foodservice-toimialan tukkukauppa Suomessa.

– Yhteistyö talon sisällä on lisääntynyt, kun olemme päässeet saman katon alle, kaupallinen johtaja Jerry Tiittala Kesprosta kertoo.

Henkilökunnan lisäksi myös Kespron asiakkaat ovat päässeet nauttimaan uusista, ajanmukaisista toimitiloista. Kespro on erityisesti hyödyntänyt K-kampukselle Kilosta muuttanutta Foodsteri-koekeittiötään. Siellä järjestetyissä tuotekehittelytilaisuuksissa ja koulutuksissa on käynyt asiakkaita niin ketjuista, yksityisistä ravintoloista kuin julkiseltakin sektorilta. 
 

Asiakkaista kumppaneiksi

Kun perinteisesti tukkualalla myynti- ja hankintaorganisaatiot ovat sopineet kaupoista keskenään, Kesprolla yhteistyötä on tekemässä laaja-alainen kasvutiimi, jossa voi asiakkaan tarpeen mukaan olla mukana ihmisiä niin myynnistä ja myynnin tuesta, markkinoinnista kuin esimerkiksi logistiikasta. Kespro räätälöi toimintaansa jokaisen kumppanin tarpeiden mukaan. Tavoitteena on kehittää asiakkuuksista kumppanuuksia.

– Tukkukauppa on nykypäivänä paljon muutakin kuin tavaran liikuttamista, Tiittala toteaa. 

Datan merkitys toiminnan kehittämisessä on iso juttu Kesprossa. Markkinadatan analysoinnilla tarkennetaan asiakassegmenttejä. Joissakin tapauksissa voidaan käyttää koko Keskon ymmärrystä kuluttajien käyttäytymisestä. Markkinaa katsellaan laajemmasta kulmasta kuin perinteisessä tukussa.

Osana asiakasymmärryksen parantamista on esimerkiksi se, että Kespron koko myynti-, tukku- ja ostohenkilöstö on käynyt läpi niin sanotun Minestronomi-koulutuksen, eli mini-restonomin koulutuksen Haaga-Heliassa. Koulutukseen kuuluu työharjoittelu omaan asiakassegmenttiin liittyvässä yrityksessä.  

– Työharjoittelu on oikein hyvä kertaus siihen, miten ravintolan kannattavuus muodostuu. Mikä merkitys on asiakaspaikkojen määrällä ja miten logistiikka vaikuttaa. Se lisää meidän ymmärrystämme asiakkaan toiminnasta, ja pystymme tarjoamaan heille entistä parempia palveluita. 

 

Pyrimme tekemään vastuullisuuteen liittyvistä asioista mahdollisimman läpinäkyviä niin, että asiakas saa omaan myyntiinsä ja markkinointiinsa kilpailuargumentteja Kesprolta, kertoo yrityksen kaupallinen johtaja Jerry Tiittala.


Ympäristöystävällisyys jatkaa megatrendinä

Tulevaisuuden syömisen trendeissä näkyvät edelleen vastuullisuuteen liittyvät asiat, kuten kasvisruokavalio ja hiilijalanjäljen merkitys. Kun iäkkäämmät sukupolvet väistyvät, nousevat vastuullisuus ja ympäristöasiat entistä keskeisemmiksi ravintolan valinnassa, sillä milleniaaleille ympäristöasiat ovat hyvin tärkeitä.

Kun iäkkäämmät sukupolvet väistyvät, nousevat vastuullisuus ja ympäristöasiat entistä keskeisemmiksi arvoiksi ravintolan valinnassa.

– Väitän, ettei lihansyönti väisty aivan heti, mutta kevyemmät vaihtoehdot jatkavat vahvasti suosiotaan Suomessakin, Tiittala sanoo.

Allergeenit ovat Suomessa tärkeässä roolissa: ”-tomat” eli laktoosittomuus, gluteenittomuus ja muut erityisruokavaliot täytyy hallita kaikissa ravintolasegmenteissä.

Tärkeää on myös pohtia, miten hektisessä arjessa tehdään järkeviä ja eettisesti kestäviä ruokavalintoja.


Vastuullisuus kulkee läpi toiminnan

Vastuullisuus on kattava teema kaikessa Kespron tekemisessä, oli kyse sitten lähiruoasta, sertifikaateista tai logistiikan hiilijalanjäljestä.

Tiittalan mukaan tarpeet vastuullisuuden suhteen ovat muuttuneet muutamassa vuodessa, ja nykyään asiakkaat osaavat jo vaatia läpinäkyvyyttä. 

– Vastuullisuus on muuttunut sanoista teoiksi.

Vastuullisuutta katsellaan myös kumppanien näkökulmasta:

–  Olemme tehneet vastuullisuuteen liittyvistä asioista mahdollisimman läpinäkyviä niin, että asiakas saa omaan myyntiinsä ja markkinointiinsa kilpailuargumentteja Kesprolta. Haluamme olla asiakkaan käytännön työkalu ja auttaa asiakasta menestymään omassa toiminnassaan, Tiittala kertoo.
 


Ravintolat elävät tarinoista

Joidenkin asiakkaiden kohdalla erottava kilpailutekijä voi tarkoittaa lisää lähiruokaa ja pientuottajien tuotteita listalle. Tiittalan mukaan erilaiset pientuottajien ympärille rakennetut palvelukonseptit lisäävät jatkuvasti suosiotaan.

– Ravintolat elävät tarinoista, ja pientuottajien tai lähiruoan ympärille sellainen on hyvä rakentaa.

Tällä hetkellä Kespron valikoimista löytyy noin 150 pientuottajan tuotteita. Joukossa on niin juustoloita, leipomoita kuin panimoitakin. Kespro tekee paljon ”kolmikantayhteistyötä” tavarantoimittajien ja asiakkaan kanssa.

Kespron valikoimiin ja logistiikkaan pääsy on tehnyt monista paikallisista toimijoista maanlaajuisia. Kuljetuksissa nämä pientuottajien tuotteet kulkevat samassa kuormassa muiden kanssa, ja kymmenen pientuottajan auton sijaan ravintolan oven eteen ajaa vain yksi Kespron kuljetus, mikä pienentää hiilijalanjälkeä tuntuvasti. 

 

Tarvetta logistiikan räätälöinnille

Kilpailuetua tuova palvelukonsepti voi tarkoittaa esimerkiksi logistiikan optimointia hiilijalanjäljen pienentämiseksi ja siitä viestimistä asiakkaille Kespron avulla.

Jakelukaluston ja jakelujen optimoinnilla on päästy ympäristön kannalta hyviin tuloksiin.

– Asiakkaalle sopiva logistiikkamalli on avainsana. Yhden koon kuljetukset eivät enää toimi, vaan palveluita täytyy räätälöidä entistä enemmän.

Tarvetta voi olla esimerkiksi erilaisille jatkokuljetuksille Kespron asiakkaalta tämän omalle loppuasiakkaalle.

– Asiakastarpeet ohjaavat toimintaamme. Voisi puhua rikastetusta logistiikasta. Kumppanuus on myös tätä, Jerry Tiittala kiteyttää.

 

Teksti on MaRan yhteistyökumppanin Kespron tuottama.