Mitä leivälle kuuluu Suomessa?

Mitä leivälle kuuluu Suomessa?

  • Teksti: Kaisa Kivistö
  • Kuvat: Lantmännen Unibake

Suuressa leipomoyrityksessä nähdään, että laadukas leipä antaa ammattikeittiöille paljon mahdollisuuksia kasvuun.

Meiltä kysytään usein, mitä leivälle kuuluu. Kerron aina, että leipämarkkina voi Suomessa hyvin, suuren leipomoyrityksen Lantmännen Unibaken Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Tuomas Mantere kertoo.

Yrityksen asiakkaat pohtivat leipomotuotteiden mahdollisuuksia ja kuinka leipä voi auttaa heidän yrityksiään erilaistumaan. Lantmännen Unibakessa nähdään ammattikeittiöasiakkailla olevan vielä paljon mahdollisuuksia kasvuun laadukkaan leivän avulla.
 

Hyvä leipä osana arkea

Suomessa leipä kuuluu vahvasti ruokakulttuuriin. Vuosikymmen sitten karppaus oli lyhyen aikaa muodissa, mutta sittemmin leivän kulutus on pysynyt vahvana.

Leipää nautitaan kotona ja erityyppisissä ammattikeittiöissä koulun ruokalasta fine dining -ravintolaan. Paistopisteiden määrän voimakkaan kasvun myötä uunituore leipä on saanut entistä vahvemman aseman ammattikeittiöissä. Kuluttajien odotukset leipää kohtaan ovat kasvaneet, ja ala on vastannut odotuksiin hienosti.

– Me Lantmännen Unibakella näemme Suomen markkinan läheltä. Lisäksi organisaatiossamme leivotaan 60 maahan, joten kuulemme myös muiden maiden ajatuksia leivän tulevaisuudesta. Leipäkulttuuri kehittyy jatkuvasti. Globaalilla tasolla näkyy polarisaatiota: on halpaa perusleipää ja toisaalta upeaa premium-leipää, esimerkiksi rustiikkisuuden, kiviarinapaiston ja taikinajuuren kautta.

Myös terveellisyys ja herkuttelu ovat molemmat voimissaan – kuluttajat uskovat vahvasti täysjyvään, siemeniin ja vaikkapa kauraan terveellisissä valinnoissa ja toisaalta panostavat herkutteluun ja suolaiseen leipään. Samat kuluttajat tekevät aivan erilaisia valintoja riippuen päivästä, hetkestä ja seurasta.
 

Tuoreen ja rapean leivän osuus kasvussa

Lantmännen Unibaken leipätutkimuksessa selvitettiin, millainen leipä innostaa suomalaisia kuluttajia.

– Kysyimme tuhannelta suomalaiselta rapean, uunituoreen leivän kulutuksesta alkuvuonna 2019. Selvää oli, että suomalaiset ovat leipäkansaa, mutta tutkimuksessa korostui niin sanotun paistopisteleivän vakiintuminen osaksi arkea, Mantere toteaa.
 

Tulevaisuudessa vastuullisuus korostuu

Asiakkaat kyselevät paljon vastuullisuudesta, ja kuluttajia kiinnostavat nyt erityisesti konkreettiset teot vastuullisuuden eteen.

– Omistajinamme on 25 000 maanviljelijää, ja haluamme yhdessä varmistaa vastuullisuuden pellosta pöytään. Elintarviketurvallisuus ja koko tuotantoketjun luotettavuus ja jäljitettävyys ovat meille ensisijaisen tärkeitä.

Vastuullisuustekoihimme kuuluvat muun muassa RSPO-segregoituun palmuöljyyn siirtyminen vuonna 2017, Suomen leipomoidemme hävikin hyötykäyttö bioetanolin, eläinrehun ja hiilihapon valmistuksessa, vihreän sähkön käyttö ja energiatehokkuuden parantaminen muun muassa led-valoja hyödyntämällä. Autamme myös asiakkaitamme hallitsemaan hävikkiä, Mantere sanoo.
 

Leivän mahdollisuudet ammattikeittiölle

Leivän rooli ammattikeittiöissä on nykyään tärkeä, mutta voisi olla vahvempikin, kun kiireinen elämä ja ”on the go” -trendi tuovat mukanaan tarvetta käteville täytetyn leivän ratkaisuille.

– Leipä on edullinen verrattuna moniin ammattikeittiöiden raaka-aineisiin, joten houkuttelevat leipäpöydät ja täytetyt leivät aterioina toimivat hyvin, Mantere kuvailee.

Leipä tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia. Ainutlaatuisella, uunituoreella leivällä voi erottua hyödyntämällä leipätaikinoita, leipien mukaan myynnillä voi kasvattaa kertaostosta ja hävikin taklaa helposti valmiilla sulatettavilla palaleivillä, joita voi tarjota kysynnän mukaan.

Leipä on edullinen moniin ammattikeittiöiden raaka-aineisiin verrattuna, Lantmännen Unibaken Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Tuomas Mantere sanoo.

Uunituoreella leivällä voi erottua hyödyntämällä leipätaikinoita, leipien mukaan myynnillä voi kasvattaa kertaostosta ja hävikin taklata sulatettavilla palaleivillä.

Millainen leipä kiinnostaa kuluttajaa?

Lantmännen Unibaken leipätutkimus kysyi, millainen leipä innostaa suomalaisia:
 

Vastaajista 67 % syö paistopisteleipää vähintään kerran päivässä.

Ammattikeittiöissä ja paistopisteissä tehty työ uunituoreen ja rapean leivän puolesta kannattaa. Suomalaiset ovat tottuneet laadukkaaseen paistoleipään.

60 prosenttia vastaajista aikoo lisätä tuoreen paistopisteleivän kulutusta vuoden aikana.

Tuoreen leivän suosio vain jatkuu. Kuluttajat valitsevat leipänsä sen rakenteen, tuoreuden ja hinnan perusteella.

Vastaajista 70 prosenttia valitsee leipänsä käyttötilanteen mukaan.

Eri käyttötilanteiden koetaan ansaitsevan erilaiset leivät. Aamiainen, lounas ja viikonlopun brunssi kaipaavat siis erilaista leipävalikoimaa. Arjessa korostuu terveellisyys, mutta seurassa herkutellessa mietitään enemmän rustiikkista ulkonäköä, kiviarinapaistoa ja käsityötä.

Suurin osa kertoo suosivansa terveellistä ja ravitsevaa leipää.

Terveellisyys on tärkeää leipävalinnoissa. Suomalaisten mielestä terveellisen leivän kriteerien top 3 ovat täysjyvä, ruis ja runsaskuituisuus.

Artikkeli on MaRan yhteistyökumppanin Lantmännen Unibaken tuottama.

Lantmännen Unibake on leivonnaispakasteisiin erikoistunut kansainvälinen osaaja, jolla on vahvat juuret suomalaisessa leipomisessa. Yrityksen valikoimassa on leipiä, kahvileipiä, ruokaisia ja fast food -tuotteita. Tuotemerkkejä ovat Vaasan, Schulstad ja Vaasan Kotiuunin, ja edustuksessa on myös Moilas Gluten-Free-tuotemerkkiä ammattilaisille. Asiakkaita autetaan erilaistumisessa laadukkaiden leipomotuotteiden sekä raikkaiden ideoiden ja ratkaisujen avulla.