Vastuullisuus kiinnostaa ruokailijoita — kerrotaan siitä heille yhdessä

Vastuullisuus kiinnostaa ruokailijoita — kerrotaan siitä heille yhdessä

  • Teksti: Anna Jalas-Karjalainen
  • Kuvat: Valio

Vastuullisuus on yksi aikamme merkittävimmistä teemoista. Miten horeca-alan toimija voi huomioida esimerkiksi ruoan ilmastovaikutukset ja alkuperän ja tehdä näin vastuullisten valintojen tekemisestä helpompaa omille asiakkailleen?

Vastuullisuus on konkreettisia tekoja. Me emme halua olla osa ongelmaa vaan osa ratkaisua, kun puhutaan ruoantuotannon ilmastovaikutuk­sista. Sen vuoksi tavoitteemme on nollata maidon hiilijalanjälki vuonna 2035, Valio Food Solutionsin myyntijohtaja Tuomas Sorri sanoo.

Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että päästöjä vähennetään tai sidotaan ilmasta saman verran kuin niitä syntyy tuotteen valmistuksessa. Reittejä ruoan hiilijalanjäljen nollaamiseen on kaksi, nopeampi ja hitaampi. Valio on valinnut pidemmän tien:

– Kompensaatioilla on oma roolinsa maailmanlaajuisessa päästöjen vähentämisessä, mutta jos kaikki yritykset ostaisivat vain päästöhyvityksiä, voisi päästövähennysten ja nielujen kehittäminen jäädä vähemmälle. Vastuullisena ruokatalona tähtäämme hiilineutraaliin maitoketjuun nollaamalla omassa tuotantoketjussamme syntyviä päästöjä, sillä näin saamme aikaan pysyviä ja kestäviä muutoksia päästöjen vähentämiseksi maitotiloilta tehtaisiin saakka, Sorri kertoo.
 

Kolme reittiä maidon päästöjen nollaamiseen

Valion tuotantoketjussa on löytynyt kolme erityisen tehokasta keinoa päästöjen pienentämiseen: hiiliviljelyn avulla sidotaan nurmipeltoihin ilmasta nykyistä enemmän hiilidioksidia, tulevaisuudessa lannasta halutaan tehdä biokaasua korvaamaan liikenteen fossiilisia polttoaineita ja työtä tehdään myös soista raivattujen turvepeltojen päästöjen vähentämiseksi. Katse on käännetty maitotiloille, sillä maidontuotannon päästöistä noin 90 prosenttia tulee tiloilta.

– Seuraavaksi Valion maitotilat saavat käyttöönsä Valio Carbo® -ympäristölaskurin, jonka avulla ne voivat laskea oman tilansa hiilijalanjäljen ja löytää tehokkaimmat keinot päästöjen pienentämiseksi, Sorri kertoo viimeaikaisista kehityskohteista.

Tuomas Sorri näkee vastuullisuuden viestimisessä hyödyntämätöntä potentiaalia horeca-alalla.

Vastuullisuudesta kannattaa kertoa asiakkaille

Kuluttajien kiinnostus vastuullisuusasioihin nousee koko ajan, ja Tuomas Sorri näkee tässä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia horeca-alalla.

– Vastuullisista valinnoista kannattaa aktiivisesti kertoa, sillä vastuullisuus voi hyvinkin olla ratkaiseva tekijä kuluttajan seuraavassa ravintola- tai annosvalinnassa. Valio Food Solutios haluaa tarjota välineitä, sisältöjä ja asiantuntemusta, joita asiak­kaamme voivat hyödyntää omassa viestinnässään.

Hiilineutraali maitoketju vuonna 2035 on Valiolla suurin tavoite, mutta työtä tehdään monella muullakin rintamalla. Vastuullisuuteen ja eläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset nousevat säännöllisesti esiin esimerkiksi kilpailutusten yhteydessä.

– Vastuullisuustyö ei tule ikinä valmiiksi. Toimintaa pitää jatkuvasti parantaa ja välitavoitteita asettaa. Nyt esimerkiksi koko pakastekalatuotevalikoimamme on vastuullisesti tuotettua ja kestävästi kalastettua, joten vastuullisten valintojen tekeminen on entistä helpompaa asiakkaillemme ja heidän asiakkailleen. Tunnemme suomalaisen maun ja kuuntelemme asiakkaidemme toiveita, ja tämän pohjalta valikoimamme on täydentynyt muun muassa kotimaista luonnonkalaa kuhaa ja ahventa sekä hoitokalastuksella kalastettua muikkua sisältävillä tuotteilla, Sorri listaa.
 

Hyvinvointia mausta tinkimättä

Ruoantuotannossa vastuullinen toiminta tarkoittaa myös vastuuta eläinten hyvinvoinnista ja tuottajista. Kaikki eivät tiedä, että Valio on suomalaisten maitotilallisten omistama yritys, jonka tuotot menevät tuottajille.

– Elämä lehmien kanssa ja eläimistä huolehtiminen on maitotilalliselle paljon muutakin kuin työ, se on elämäntapa. Innostamme tuottajia parantamaan toimintaansa maksamalla vastuullisuuslisää niille tiloille, jotka sitoutuvat eläinten hyvinvointia parantaviin vapaaehtoisiin tekoihin. Tavoitteenamme on saada kaikki tilamme vastuullisuuslisän piiriin, Sorri kertoo.

Myös terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on yksi ulottuvuus vastuulliseen toimintaan. Asiakkaat haluavat terveellistä ruokaa, mutta eivät halua tinkiä mausta.

– Ruoan maku on ihmisille valtavan tärkeä asia. On meidän tehtävämme miettiä, miten suolan ja sokerin käyttöä voidaan vähentää niin, että hyvä maku säilyy. Esimerkiksi lounasravintoloissa on mahdollisuus vaikuttaa isosti. Kun tarjolla on vähemmän suolaa ja sokeria sisältäviä tuotteita, joiden maku on kohdallaan, kaikki voittavat, Sorri kuvailee.

Horeca-sektorin valinnoilla on suuri vaikutus myös kotimaiseen ruoantuotantoon, Sorri muistuttaa:

– Kun esimerkiksi pizzan päällä käyttää ulkomaisen raasteen sijaan kotimaista juustoa, tekee suomalaisen maidontuottajan kannalta ison päätöksen ja vastuullisen valinnan. Tällä hetkellä noin puolet Suomessa syödystä juustosta on ulkomaista, vaikka suomalainen maito on maailmain puhtainta ja lehmät terveitä ilman turhia antibiootteja.  

 

Teksti on MaRan yhteistyökumppanin Valion tuottama.

Valion tekoja maidon hiilijalanjäljen nollaamiseksi

 

  • Hiiliviljelijä-koulutukset maitotiloille yhdessä ympäristösäätiö BSAG:n kanssa
     
  • Soijaton ruokinta säästää sademetsiä: lehmät syövät pääasiassa nurmirehua
     
  • Lanta kiertoon: biokaasua liikenteeseen ja lannoitteita pelloille
     
  • Biokaasulla kulkeva maitoauto ja jakeluauto: liikenteessä ensimmäisenä Suomessa
     
  • 100 % kasvipohjaiset tölkit ja kierrätysmuovia juustopakkauksissa