Alkuvuoden kehitys synkkä matkailu- ja ravintola-alalla

Alkuvuoden kehitys synkkä matkailu- ja ravintola-alalla

  • Teksti: Ari Peltoniemi
  • Kuvat: Ari Peltoniemi

Vertailu viimeisimpään normaalivuoteen 2019 osoittaa, että matkailu- ja ravintola-alan elpyminen on pahasti kesken.

Koronakriisi kolhi taloutta vuonna 2020 erityisesti ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen. Siten matkailu- ja ravintola-alan tulevaa elpymistä tarkkailtaessa tunnuslukuja on syytä vertailla viimeisimpään normaalivuoteen 2019.

Tilastokeskuksen tiedot alkuvuoden kehityksestä kertovat, että alan elpyminen ei ole vielä käynnistynyt. Majoitustilaston mukaan vuoden 2021 maaliskuussa kotimaiset vapaa-ajan yöpymiset olivat edelleen noin 30 prosenttia alemmalla tasolla kuin maaliskuussa 2019. Kotimaisten työmatkojen yöpymiset olivat puolittuneet. 

Ulkomaisten matkailijoiden vapaa-ajan yöpymiset olivat peräti 95 prosenttia alemmalla tasolla kuin kaksi vuotta sitten. Ulkomaisten työmatkojen yöpymisissä laskua oli noin 85 prosenttia.

Liikevaihtoindeksin ennakkotietojen mukaan sekä ravitsemis- että majoitustoiminnan liikevaihdon kehitys on jatkanut kuluvana vuonna laskusuunnassa. Ravitsemistoiminnan liikevaihto oli tämän vuoden maaliskuussa vain puolet vuoden 2019 tasosta ja majoitustoiminnan liikevaihto 73 prosenttia alempi. Vuoden 2021 ensimmäinen neljännes oli ravitsemistoiminnan liikevaihdon osalta noin kolmanneksen alempi ja majoituksen osalta 65 prosenttia heikompi kuin kaksi vuotta aiemmin. 

Epidemian pitkittyminen ja erilaisten rajoitusten jatkuminen näkyy epävarmuutena yritysten tulevaisuuden odotuksissa. Huhtikuussa tehdyn EK:n suhdannebarometrin mukaan matkailu- ja ravintolapalveluiden suhdannenäkymät ovat edelleen erittäin heikot, mutta tammikuun mittauskertaan nähden pientä kohenemista oli nähtävissä. 

Näkymien saldoluku oli vuoden 2021 huhtikuussa -22 (2021 tammikuussa -55). Paranevia suhdanteita seuraavalle puolelle vuodelle odotti nyt 20 prosenttia vastaajista, ja 42 prosenttia ennakoi tilanteen heikkenevän.  

EK:n barometrin mukaan myynnin määrän lasku on jatkunut viime kuukausien aikana. Riittämätön kysyntä nähdään edelleen myynnin kasvun suurimpana esteenä, mutta yhä useampi yritys pitää myös rahoitusvaikeuksia myynnin kasvun haittana.   

Työpäiväkorjattu liikevaihtoindeksi kuukausitasolla, majoitus- ja ravitsemistoiminta. 2015 = 100.

Vain harvat vuokranantajat alentaneet vuokria

Vuokrahelpotukset olisivat tehokas keino edesauttaa matkailu- ja ravintola-alan yritysten selviytymistä koronapandemiasta. MaRan toukokuussa toteuttama kysely kertoo kuitenkin karua kieltä vuokranantajien suhtautumisesta vuokrien alentamiseen. 

Tulosten mukaan vuoden 2021 maalis-toukokuussa keskimäärin peräti 64 prosenttia vuokranantajista ei ollut alentanut lainkaan mara-alan yritysten vuokria. 

Hotelli- ja kylpylätoimialalle vuokrakevennykset olisivat erittäin tärkeitä, sillä toimialan liikevaihdosta 20–30 prosenttia kuluu vuokraan. Lisäksi useissa liikevaihtosidonnaisissa vuokrasopimuksissa on minimivuokra, joka pitkään jatkuneessa kysyntäkuopassa on liian iso. Kysely kuitenkin osoitti, että 70 prosenttia vuokranantajista ei ole alentanut hotelli- ja kylpylätoimialan yritysten vuokraa.   

Kyselyn mukaan pienet, lähellä vuokralaista olevat vuokranantajat ovat alentaneet vuokria, mutta valitettavan usein isot kiinteistösijoittajat eivät ole. Tämä pätee erityisesti hotellien ja kauppakeskusten vuokranantajiin. Vuokranantajien joustamattomuus vuokraneuvotteluissa tulee väistämättä kostautumaan matkailu- ja ravintola-alan yrittäjien liiketoimintaedellytysten heikkenemisenä ja vuokratilojen vajaakäyttöasteiden nousuna.