Hyvä johtaminen on vetovoimatyötä parhaimmillaan - osa 3/3

Hyvä johtaminen on vetovoimatyötä parhaimmillaan - osa 3/3

  • Teksti: Marianne Kiviluoma
  • Kuvat: Anne Haapanen

Kolme johtajaa kertoo hyvistä esimieskäytännöistä omissa organisaatioissaan ja oman toimialansa näkökulmasta.

Artikkeli on kolmas osa johtamista käsittelevää juttusarjaa. 

 

Liiketoiminnalle hyvän johtamisen merkitys on suuri ellei jopa ratkaiseva

 

Hyvä esimies uskaltaa johtaa, on aidosti innostunut johtamisesta ja siihen liittyvästä jatkuvasta oppimisesta, kuvailee Shell-ketjuun kuuluvan Tamoils Oy:n toimitusjohtaja Henri Leinonen

Esimiehen tulisi olla läsnä alaisilleen, suhtautua heihin yksilöinä, kuunnella heitä ja muokata omia johtamistapojaan alaistensa mukaisiksi. On tärkeää tunnistaa, mitkä asiat ovat kullekin alaiselle tärkeitä ja mikä heitä motivoi. 

Esimiehen tulee olla johdonmukainen tavoitteissaan ja myös vaativa niiden suhteen. Vaikeiden asioiden edessä tulee olla uskallusta kohdata ne ja tarttua niihin. Tulisi kannustaa alaisia löytämään ratkaisuja, eikä ainoastaan tarjota niitä valmiina. Tällöin organisaatio kehittyy.

– Kysykää enemmän kuin annatte vastauksia, Leinonen painottaa liikenneasemiensa esimiehille. 

Tamoils Oy:lla on 11 liikenneasemaa pääkaupunkiseudulla. Asemien sijaintien takia viestinnän merkitys korostuu johtamisessa. Virallinen viestintä tulisi olla Leinosen mukaan minimissä ja henkilökohtaiset kohtaamiset suuressa roolissa. 

– Hyvällä vuorovaikutuksella luodaan positiivinen ja kannustava ilmapiiri, mikä näkyy myös asiakkaille. 

Leinonen arvosti nuorena työntekijänä silloisen esimiehensä tapaa tervehtiä aina kaikkia paikalla olevia alaisia tullessaan liikenneasemalle.  Hän on itsekin omaksunut tavan ja pitää huolta, että tervehtii aina tullessaan ja lähtiessään aseman henkilökuntaa. 

– Vaikka kyseessä onkin pikkujuttu, on sillä suuri merkitys fiiliksen kannalta. 

Leinonen pyrkii myös keskustelemaan paikalla olevan henkilökunnan kanssa sekä luomaan ilmapiirin, jossa organisaation kaikkien työntekijöiden on helppo lähestyä häntä tarvittaessa. 

 

Pehmeät arvot ovat Leinosen mielestä erittäin keskeisiä johtamisessa. Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että ihmisillä on hyvä, turvallinen ja luottavainen olo töissä. Kaikenlainen syrjintä on ehdottomasti kielletty, ja ihmistä tulee arvioida ainoastaan tekemisen kautta. 

Työhyvinvointi on tärkeää ja ketjulla on henkilöstöä varten virkistyskassa. Erilaisten mittareiden mukaan menestyneet asemat saavat käytettäväkseen palkintorahaa.

Vieläkin keskeisempi työhyvinvointia lisäävä tekijä on työvuorosuunnittelu. Listat tekee Tarja ”Tyyne” Hietanen, joka on Leinosen mukaan yksi alan ammattitaitoisimmista henkilöstöpäälliköistä. Suunnitteluun panostetaan ja työvuorot päätetään henkilöstön toiveita kuunnellen.

Henri Leinonen kannustaa liikenneasemiensa esimiehiä kysymään enemmän alaisiltaan, kuin antamaan valmiita vastauksia.

 

Työntekijöiden sitouttamisella on korostuneen tärkeä merkitys tällä hetkellä. Leinonen kertoo työvoiman saatavuuden vaikeutuneen, ja erityisesti pääkaupunkiseudulla on kova rakenteellinen vaihtuvuus.

Tamoilsissa keskimääräinen työntekijä on 26,5-vuotias nainen, jolle liikenneasematyö on välivaihe uralla. 

– Mitä parempi työnantajamielikuva meillä on, sitä paremmin me pärjäämme.

Perehdytys on tärkeässä roolissa. Jokainen työntekijä käy läpi vakioidun perehdytyspolun. Leinosen mukaan vaihtuvuus vähenee selkeästi, jos uusi työntekijä saa hyvää perehdytystä, oppii uutta sekä kokee välittämistä ja huolenpitoa. Työntekijän tulisi saada paljon palautetta, ohjausta, kiitosta ja kannustusta. 

Kahden viikon intensiivinen perehdytys alkaa toimistolta. Omassa yksikössään työntekijä perehdytetään työturvallisuusasioihin sekä muihin tehtäviin. Tältä pohjalta laaditaan perehdytyssuunnitelma, josta työntekijän tarina yrityksessä alkaa. 

Shell-ketjulla on yleisestikin käytössä perehdytysohjelma, mutta Tamoilissa sitä vahvistetaan koko ajan myös omien yhteistyökumppanien kanssa. Perehdytysmenettelyjä kehitetään jatkuvasti: työ ei lopu koskaan.

Monelle nuorelle Tamoils on elämän ensimmäinen työpaikka, ja siksi onkin erittäin tärkeää perehdyttää heidät hyvin työelämään ja työntekoon. 

– Työnantajana tiedostan oman yhteiskunnallisesti merkittävän roolini.

Kestoilonaiheena ovat paluumuuttajat. Työntekijöitä palaa aina välillä tehtyään välissä muualla töitä. Nykyiset ja vanhat työntekijät toimivat suosittelijoina uusille. Monista perheistä useampi sisarus on ollut Tamoilsilla töissä.

– Tämä kertoo meille, että teemme varmasti joitain asioita oikein. 

Jokainen tekee virheitä ja yrityskulttuurin tulisi olla niitä kohtaan salliva. Päinvastainen ilmapiiri tekee ihmisistä epävarmoja ja lamauttaa heidät. Virheitä saa tehdä, kunhan aikomus on hyvä. Tahallaan tai väärin tarkoitusperin tehdyt virheet ovat tietysti asia erikseen eikä niitä sallita.

– Muistakaa riemuita reklamaatioista, sillä ne ovat kanta-asiakkuuden luomisen hetkiä, sanoo Leinonen yrityksensä esimiehille. 

Ammattitaitoisesti hoidettuna reklamaatiotilanne jää asiakkaalle vahvasti mieleen. Se on mahdollisuus tehdä asiakkaaseen erityisen positiivinen vaikutus. 

 

Työntekijöiden onnistumisista ja positiivisista palautteista tiedotetaan henkilökunnalle muun muassa työyhteisön Facebook-ryhmässä. Leinonen myös lähettää liikenneasemille sähköpostitse positiiviset asiakaspalautteet ja omat terveisensä henkilöstölle. Erityisen hyvistä suorituksista liikenneasemalla tarjotaan kakkua.  

Vastuun jakaminen on erittäin tehokas motivointitapa. Ihmiseen uskominen ja luottaminen on keinona voimakkain ja Tamoilsilla on pyritty panostamaan tähän. 

– Tehtävänne on tehdä itsestänne tarpeettomia, sanoo Leinonen jatkuvasti esimiehille. 

Hänen mukaansa esimiehen työ ei lopu koskaan eikä esimies tule koskaan valmiiksi. Aseman tulisi pyöriä hyvin ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti silloinkin, kun esimies ei ole paikalla. 

Esimiesten tulisi kuitenkin viettää riittävästi aikaa myös asiakasrajapinnassa ja työntekijöiden parissa. 

– Alaisille pitäisi antaa palautetta jatkuvasti, mieluiten jopa päivittäin, Leinonen korostaa. 

Liiketoiminnan kannalta hyvän johtamisen merkitys voi olla jopa ratkaiseva. 

– Annettuna tekijöinä tulevat sijainti ja kilpailijat, mutta hyvän johtamisen avulla me pyöritämme tätä toimintaa ja sillä tästä saadaan parhaat tehot irti, Leinonen toteaa.