Vuoden tarjoilija Christian Angelov: Voitto avaa mahdollisuuksia

Vuoden tarjoilija Christian Angelov: Voitto avaa mahdollisuuksia

  • Teksti: Irkka Honkakumpu
  • Kuvat: Elo-säätiö

Vuoden tarjoilijaksi valitun Christian Angelovin edustusvuosi käynnistyi toden teolla loppukesästä.

Elo-säätiön maaliskuussa järjestämän tarjoilijakilpailun voittanut Christian Angelov valmistui kolme vuotta sitten Perho Liiketalousopiston hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinnon suoritettuaan kokiksi. Hän oli valinnaisaineenaan suorittanut à la carte -tarjoiluopinnot.

– Samalla sai sekä kokin että tarjoilijan valmiudet. Tarjoilijasta on vaikeampi tulla kokiksi kuin kokista tarjoilijaksi, Angelov sanoo.

Vuoden tarjoilijan ravintola-alalle tulo ei ollut erityisen suunniteltua. Kun Angelov ei päässyt opiskelemaan kaupallisia aineita, hän hakeutui kymppiluokalle keskiarvon nostaminen mielessä. Oppitunneilla istuminen ei kuitenkaan kiinnostanut, mutta veljen kanssa kokkailu oli herättänyt kiinnostuksen ruokaan. Ravintola-alalla työskentelevä veli huippusommelier Samuil Angelov ehdotti alan opintoihin hakeutumista.
 

Kilpailuihin harjoitellessa oppii uutta

Vuoden tarjoilija innostui alan kilpailuista heti ensimmäisenä vuonna Perhossa opiskellessaan.

– Kävin opintojen ohessa seuraamassa kilpailuvalmennuksia. Toisena opiskeluvuonna pääsin hiukan osallistumaankin ja kolmantena otin osaa kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin.

Vuonna 2017 jo moniin kisoihin kotimaassa osallistunut Angelov lähti Ranskaan Coupe Georges Baptiste -hovimestarikilpailuihin osittain saadakseen harjoitusta tulevia Skills-kilpailuja varten. Pariisista tuli yllättäen sekä Euroopan- että maailmanmestaruus opiskelijasarjan salityöskentelyssä.

– Se antoi omaan tekemiseen paljon itsevarmuutta ja buustia. Oli hienoa nähdä ulkomaiset kilpailut. Ranskassa kilpailut ovat enemmän show´ta ja kaiken pitää olla näyttävää, kun meillä painotetaan enemmän tekniikkaa. 

Islannin viimevuotisissa pohjoismaisissa kilpailuissa Angelov sijoittui tarjoilijoista kolmannelle sijalle.

Kilpailutoiminta kiinnosti Angelovia, koska kilpailuissa tehdään paljon sellaista, mitä oppitunneilla ei tehdä. Kilpailuvalmentaja Seppo Honkanen Perhosta saa Angelovilta kiitosta valmiudestaan kokeilla valmennettavan kanssa uusia tapoja tehdä asioita.

– Hän oli tärkeä tsemppaaja uralla ja kilpailuihin valmentautuessa. Ilman koko Perhon organisaatiota en olisi pystynyt tähän. Oppilaitos tarjoaa kiinnostuneelle upeita mahdollisuuksia, ja siellä on superkannustava ilmapiiri.

Myös veljen ja työyhteisöjen tuki on ollut tärkeää kilpailu-uralla.

Opintojen alusta lähtien Angelov työskenteli niiden ohessa pääkaupunkiseudun ravintoloissa, joissa pääsi sekä keittiön että salin puolelle. Ravintola Nokka oli ensimmäinen virallinen tarjoilijan työpaikka. Sitä seurasivat Muru, Savoy ja nykyinen työpaikka Finnjävel.

Vuoden tarjoilija Christian Angelov antaa opinahjolleen Perholle tunnustusta erityisesti kilpailemiseen saamastaan tuesta.

Tositoimiin loppukesästä

Vaikka vuoden tarjoilija- ja kokkikilpailut käytiin maaliskuussa, titteliin liittyviä tehtäviä ei koronaepidemian takia juurikaan ollut ennen loppukesää. Haastattelut ja muut hoituivat etänä, ja vasta elo-syyskuussa Angelov pääsi edustustehtäviin kilpailuvoiton mukanaan tuomien yhteistyökumppaneiden kanssa.

– Edustusvuosi alkoi tavallaan vasta silloin. Yhteistyökumppaneiden kanssa työskentely avaa mahdollisuuksia, joita ei muuten olisi tarjolla. Nyt on ollut enemmän aikaa myös luovuudelle, ja olen oppinut itsenäistä työskentelyä.

MaRa palkitsi tänäkin vuonna vuoden tarjoilijan 10 000 euron apurahalla. Se on tarjonnut upean mahdollisuuden päästä muun muassa kokeilemaan uusia ravintoloita.

– Ravintolat ovat tärkeä osa ruokakulttuuria ja tuovat veroja yhteiskunnalle. On parempi käydä juomassa viinipullo ravintolassa kuin ostaa se kotiin, Angelov sanoo.

Toivottavasti pian päästään tilanteeseen, jossa ihmiset nauttivat ruoka- ja juomaelämyksistä ravintoloissa normaalisti. Suomen ruokakulttuuri on upea ja taso korkea. Tieto siitä pitäisi saada myös ulkomaille.

Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija

Vuoden kokki- ja tarjoilijakilpailut ovat vuosittaiset ruoka- ja juomakulttuurin ammattilaisten suomenmestaruuskilpailut, joita on tähän asti hallinnoinut Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö Elo. Tulevaisuudessa kilpailujen järjestämisestä vastaa Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku yhteistyökumppaneineen. MaRa palkitsee vuoden tarjoilijan apurahalla myös ensi vuonna.