Suomen Messut: Ihmiset haluavat tavata toisiaan

Suomen Messut: Ihmiset haluavat tavata toisiaan

  • Teksti: Irkka Honkakumpu
  • Kuvat: Suomen Messut

Suomen Messuilla uskotaan, että tarve muiden ihmisten tapaamiseen kasvaa ja isompia tapahtumia ryhdytään järjestämään heti, kun se on mahdollista.

Suomen Messut Osuuskunnan toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen kertoo:
 

”SUOMEN MESSUT on 101-vuotias suomalainen instituutio. Messujen perustamisesta lähtien missio on ollut sama, eli edistää elinkeinoelämää Suomessa mahdollistamalla tuloksellisia kohtaamisia.

Suomen suurimpana tapahtuma-alan toimijana järjestämme monipuolisesti messuja, joihin rakennamme itse sisältöjä yhdessä asiakkaidemme kanssa sekä tarjoamme tiloja ja palveluja muille tapahtumajärjestäjille.

Normaaliaikoina meillä on todella vipinää, sillä Messukeskuksessa käy vuosittain noin 1,2 miljoonaa vierailijaa. Täällä kaikki toimialat kohtaavat seminaareissa, gaalaillallisilla ja juhlissa sekä messuilla, joissa näytteilleasettajat esittelevät tuotteitaan ja palveluitaan.

Toimintamme on monipuolista ja erittäin kansainvälistäkin. Asiakkaidenkin järjestämissä tilaisuuksissa on vieraillut huippunimiä presidentti Obamasta lähtien.

Ihmiset haluavat kohdata toisiaan, ja kohtaamisten arvo nousee. Digitaalisuutta ja face to face -kohtaamisia molempia tarvitaan. Olemme nähneet erittäin hienoa kävijämäärien kasvua myös nykyisellä digitalisaation ajalla. Esimerkiksi vuoden 2019 Kirjamessuilla meillä oli yli 90 000 kävijää."
 

Liityimme MaRaan erityisesti edunvalvonnan takia. Pidämme tärkeänä sitä, että tapahtuma-alan edunvalvontaa vahvistetaan Suomessa. MaRalla on siihen loistavat edellytykset. Tämän lisäksi odotamme hyvää yhteistyötä meille läheisten toimialojen eli matkailu-, hotelli- ja ravintola-alojen kollegoiden kanssa. Yhteistyössä on voimaa, Anni Vepsäläinen sanoo.


"KORONAN VAIKUTUKSET iskivät meihin rajusti maaliskuussa 2020. Jouduimme tuolloin keskeyttämään kolmipäiväiset Gastro-messut toisen päivän jälkeen. Sen jälkeen emme ole suuria messutapahtumia järjestäneet.

Kevään ja syksyn aikana pääsimme tekemään jonkin verran hybriditapahtumia, kuten ammattiliitto Superin liittokokouksen. Myös ammattikorkeakoulu Laurean pääsykokeet järjestettiin meillä. Niissä oli yhteensä 5 000 osallistujaa neljänä päivänä ja erittäin tiukat turvatoimet.

Koronapandemian vaikutukset ovat olleet todella kovat. Arvioimme tekevämme vuonna 2020 noin kolmasosan budjetoidusta liikevaihdosta. Vaikutukset maaliskuusta loppuvuoteen olivat vielä suurempia: liikevaihto väheni 75 prosenttia normaalivuoteen verrattuna.

Kävimme viime vuonna kahdet isot yt-neuvottelut lomautuksista. 75–90 prosenttia henkilöstöstä on ollut lomautettuna. Lomautukset ovat koskettaneet koko henkilökuntaa, ja johtoryhmäkin on osallistunut talkoisiin.

Toimintamme on jännittävä yhdistelmä lyhyen tähtäimen tapahtumien toteuttamista ja pitkän tähtäimen suunnittelua sekä myyntiä. On vaatinut taiteilua onnistua tasapainottamaan toimintaamme niin, ettei syödä tulevaisuuden edellytyksiä. Johtamisessa huomio on mennyt muihin asioihin kuin normaalisti."

 

"VAATII ERITTÄIN tiukkaa kustannusten johtamista, kun jokainen 100 euroakin on merkittävä. Ulkopuolisia palveluita ei hankita, ja investoinnit on ajettu minimiin. Ainoastaan välttämättömät asiat tehdään. Meillähän on ylläpidettävänä huomattava kiinteistömassa Messukeskuksessa.

Emme ole saaneet riittävästi tukea. Heti ensi vaiheessa haettuamme Business Finlandin kehittämisrahaa saimme 100 000 euroa virtuaalimessualustan kehittämiseen. Haimme myös Helsingin kaupungilta maksuvapautusta tonttivuokrasta, ja saimme myönteisen päätöksen useiden kuukausien käsittelyajan jälkeen.

Kustannustuki ykkösessä saimme maksimituet eli puoli miljoonaa euroa. Ongelmaksi on tullut Suomen valitsema linja. Yritysten tämänhetkinen maksimituki 800 000 euroa on täysin riittämätön.

Olemme olleet MaRan mukana vahvasti edunvalvontatyössä, jotta saisimme nostettua kustannustuen rajaa ylemmäksi, emmekä menettäisi kilpailukykyämme suhteessa merkittäviin kilpailijamaihin, kuten Ruotsiin, jossa yritysten tuissa on valittu erilainen linja. 

Toivon, että kasvavien ja paljon työllistävien palvelualojen – matkailu-, ravintola-, hotelli- ja tapahtuma-alan – yhteiskunnallinen merkitys huomioitaisiin."
 

Viime maaliskuisten Gastro-messujen keskeyttämisen jälkeen suuria messutapahtumia ei Messukeskuksessa ole ollut. Normaaliaikoina Messukeskuksessa käy vuosittain noin 1,2 miljoonaa vierailijaa.


"PANDEMIAN HYVÄ PUOLI on, että se on pakottanut toimimaan nopeasti ja miettimään asioita uudella tavalla. Meillä on ollut jo pitkään vahva digistrategia, joten pystyimme nopeasti järjestämään virtuaalitapahtumia.  Meillä oli valmiina asiakkaat, tilat, laitteisto ja osaava henkilökunta, koska konserniimme kuuluu av-palvelujen ammattilainen Suomen videoviestintä.

Osa virtuaalitoiminnasta jää varmasti pysyväksi ja täydentää hyvin face to face -liiketoimintaamme. Meillä on nyt kolme pysyvää pandemian aikana järjestettyä virtuaalistudiota, joilla on korkeat käyttöasteet.

Olemme kehittäneet virtuaalisuuden lisäksi myös muuta uutta liiketoimintaa. Mehiläinen ja HUS pyörittävät koronatestauksia tiloissamme. Uutta ovat olleet myös tuomioistuimien oikeudenistunnot. Meillähän on erittäin väljät ja turvalliset tilat sekä huippuilmanvaihto.    

Suomen Messut on osuuskuntataustainen liikeyritys, jota johdetaan kuten mitä tahansa muutakin liikeyritystä. Olemme kansainvälinen työyhteisö globaalilla toimialla, jossa pääsee benchmarkkaamaan ympäri maailmaa olevien kollegoiden kanssa. 

Tulosta pitää tehdä, sillä emme saa julkista tukea toisin kuin monet vastaavat yritykset Suomessa ja ulkomailla. Meillä on omat kehittämis- ja investointirahat. Se on minulle henkilökohtaisesti tärkeätä, kun olen tehnyt työurani yksityisissä palveluyrityksissä."

 

"PÄÄDYIN SUOMEN MESSUJEN toimitusjohtajaksi pitkän työuran jälkeen telealalla, hr-konsultoinnissa ja terveydenhuollossa. Messuille päätymisessäni saattaa olla logiikkaakin, sillä kaikki toimialat kohtaavat täällä. Laaja-alaisuus on minulle ominaista, ja pidän nopeatempoisesta työyhteisöstä. Täällä nekin kohtaavat.

Lisäksi on vielä alan yhteiskunnallinen merkitys: kannattavasti hoidettu liiketoiminta on parasta mahdollista yhteiskuntavastuuta.

Meillä on kolme skenaariota tulevaisuutta varten. Ensimmäinen niistä on todennäköisin, ja sen pohjalta suunnittelemme tulevaisuutta. Oleellista siinä on, että rokotusten lähdettyä käyntiin meidänkin toimialamme avautuu loppukeväästä alkaen. Siltä pohjalta olemme tehneet vuoden 2021 budjettia ja suunnitelleet toimintaa. Uskomme, että tämän vuoden toinen puolisko tulee olemaan jo lähempänä normaalia. Päivitämme skenaarioita jatkuvasti, ja ne ohjaavat tekemistämme.

Pandemian jälkeen oleellinen kysymys on, miten kohtaamisbisnekselle käy? Asiakastutkimusten mukaan 74 prosenttia messukävijöistä olisi valmis osallistumaan messutapahtumiin heti, kun se on mahdollista. Samantyyppistä tietoa olemme saaneet myös maailmalta, esimerkiksi Saksasta, jossa alkusyksystä pystyttiin järjestämään isojakin tapahtumia. Rokotusten lisäksi erittäin tärkeä asia on asiakaskäyttäytyminen ja siinä tapahtuvat muutokset.”

 

Uusi jäsen -palstalla esitellään MaRaan viime aikoina liittyneitä yrityksiä.

SUOMEN MESSUT OSUUSKUNTA

  • perustettu vuonna 1919, täyttää lokakuussa 102 vuotta
  • omistaa Helsingin Messukeskuksen
  • vuosittain noin 50 messutapahtumaa ja noin 1 000 kokousta
  • liikevaihto v. 2019 noin 60 milj. euroa, v. 2020 arvioitu liikevaihto 20 milj. euroa
  • henkilöstön määrä 200