Ministeriön työryhmä ei suosita kilometriveroa

Ministeriön työryhmä ei suosita kilometriveroa

  • Teksti: Kai Massa
  • Kuvat: Shutterstock

Kilometriverotukseen siirtymisen kustannukset olisivat liian suuret. Ajoneuvoverotuksen avulla pystyttäisiin keräämään verotuloja selvästi pienemmillä veronkantokustannuksilla.

Liikenteen verotuksen uudistamista pohtiva valtiovarainministeriön työryhmä julkaisi toukokuussa loppuraportin liikenteen verotuksen uudistamisesta, joka huomioi päästöohjauksen tehostamisen ja veropohjan turvaamisen. Toimenpidevaihtoehtoja on arvioitu hallituskautta pidemmällä ajanjaksolla

Liikenteeltä kerättävät verotulot  olivat vuonna 2019 noin viisi miljardia euroa ilman alvia. Ne tulevat pienenemään merkittävästi vuoteen 2030 mennessä liikenteen sähköistymisen ja autojen energiatehokkuuden myötä.  Työryhmän arvion mukaan nykyisillä verotasoilla tulot vähentyisivät 1,1 miljardilla eurolla ja reaaliarvossa 1,7 miljardilla eurolla. 

Matkailu- ja ravintola-alan kannalta erityinen mielenkiinto kohdistui työryhmän kannanottoihin mahdollisesta kilometriverosta, jonka käyttöönottoa MaRa vastustaa. Kilometrivero lisäisi henkilöautoilun ja kotimaanmatkailun kustannuksia. 

Raportissa todettiin, että kilometriverojärjestelmän investointi- ja käyttökustannukset olisivat suuret. Työryhmän mukaan kilometrivero ei ole perusteltu fiskaalisena keinona, koska ajoneuvoverotuksen avulla pystytään keräämään verotuloja selvästi pienemmillä veronkantokustannuksilla. 

Kilometriverotukseen liittyy myös huomattavia epävarmuuksia, joiden takia toistaiseksi ei ole riittäviä edellytyksiä päättää tällaiseen verotustapaan siirtymisestä. Kilometriverotuksen toteuttaminen ensimmäisenä valtiona maailmassa sisältäisi riskejä verotuksen teknisen ja hallinnollisen toimivuuden ja luotettavuuden suhteen.  

Työryhmä antoi useita muita ehdotuksia verotuksen muuttamiseksi. Polttonaineiden verotusta nostettaisiin vuonna 2023 ja samanaikaisesti polttomoottoriautojen ajoneuvoveroa alennettaisiin. Raportin mukaan vaikutus olisi kotitalouksille neutraali paljon autoilevia lukuun ottamatta.

Lisäksi työryhmä ehdotti, että polttoaineveroon tehtäisiin vuosittaiset indeksitarkistukset. Täyssähköautojen ja lataushybridien ajoneuvoveroa nostettaisiin, dieselin verotuki poistettaisiin vaiheittain ja käyttövoimaveroa alennettaisiin. Kaasun verotuki poistettaisiin vaiheittain.