Mitä jäi käteen päättyneestä matkailualan elämyshankkeesta The Boxista?

Mitä jäi käteen päättyneestä matkailualan elämyshankkeesta The Boxista?

  • Teksti: Eeva Puhakainen ja Pasi Tuominen
  • Kuvat: Jaakko Kumpula

Business Finlandin ja Haaga-Helia amk:n The Box johdatti alan yrityksiä ja oppimista virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden aikakaudelle.

Mitä Haaga-Helian ammattikorkeakoululle jäi käteen rikastettuun todellisuuteen pureutuneesta The Box -hankkeesta?  Ennen kaikkea saatiin valtava määrä osaamista ja kokemuksia. Verkostoitumisesta on kummunnut uusia kumppanuuksia. Osaamista on jaettu ja saatu. 

Learning by doing oli hankkeen motto alusta alkaen. Virtual reality -tekniikkaa hyödyntävää kokemustilaa rakennettiin aluksi kolmella projektorilla, joiden yhteenlaskettu hinta oli lähemmäs 120 000 euroa. Liian hieno ja liian kallis, otettiin askel taaksepäin. Kolme tykkiä voisi maksaa yhtä hyvin 1 500 euroa – ei voisi, liian heikko resoluutio. 

Yrityksen, erehdyksen ja onnistumisten kautta löytyi elinkeinon tarpeisiin riittävän hyvä teknologinen kombo, jota opiskelijat alkoivat innolla kokeilla. Tuloksena syntyi niin italialaista gondoliajelua kuin Pirates of the Caribbean -teemailtoja. 

 Matkan jatkuessa toiminta muuttui aina vain tavoitteellisemmaksi, ja lopulta ruokatuotannon liikkeenjohdon opiskelijoiden osuuskunta Hawu Catering järjesti Haaga Boxis­sa Parasta Suomesta -illallisia. Loppuunmyydyillä aterioilla hyödynnettiin lisättyä todellisuutta ja tarinallistamista. 

Kansainvälistä menoa

Hankkeen alussa kirjainlyhenteet vr, ar ja xr – virtuaalitodellisuus, lisätty todellisuus ja sekoitettu todellisuus – olivat tuntemattomia suurelle yleisölle. Vr tuli tutuksi, kun huvipuisto Linnanmäkikin päivitti vuoristoratansa virtuaalitodellisuusaikaan. The Box -tiimi toteutti oman vuoristoratatutkimuksensa Manchester Metropolitan Universityn kanssa Isossa-Britanniassa Alton Towers -huvipuistossa. Sen mukaan vr lisää ajelun viihdearvoa ja kokemuksen laatua, ja kokemuksesta ollaan valmiita maksamaan enemmän ja kertomaan muille hyvää.

Joulupukkikin valjastettiin mukaan toimintaan. Meno oli yhä kansainvälisempää: ranskalaiset ja hollantilaiset vaihto-opiskelijat askartelivat innoissaan tonttupuvuissa, kun reaaliaikaista virtuaalipukkia tultiin ihmettelemään Singaporesta asti. 

 Hollantilaisen Bredan yliopiston kanssa tutkittiin 500 tuntia asiakkaita Napapiirillä ja pohdittiin, miten joulupukin pajan kokemusta voisi kehittää teknologian avulla. Viimeisin ja lähinnä kaupallista versiota oleva Virtual Elf’s House toteutettiin marraskuussa 2018 Dublinissa. Joulupukin tapasi kauppakeskuksessa yli 2000 asiakasta 28 maasta. 
 

Suuri muutos yrityksissä

The Box -hankkeen aikana on tapahtunut selkeä muutos kansainvälisten ravintoloiden ja hotellien suhtautumisessa immersiivisyyteen eli teknologian ja aistien stimuloimiseen. Immersiivisyydellä tarkoitetaan jotain lisättyä, esimerkiksi taideteosta, aistimusta tai teknistä järjestelmää, joka uppouttaa ihmisen kuvitteelliseen todellisuuteen ja saa hänet kokemaan olevansa siinä sisällä. 

 Suurella osalla huippuhotelleista on signature-tuoksu ja -äänet. Valaistukseen, suurkuvatulosteisiin ja videotauluihin sekä projisointipintoihin investoidaan yhä enemmän.

Aina kyseessä ei ole viiden tähden palvelu tai tuote. Venäläisen Dodos-pizzaketjun uudet ravintolat Kiinassa ovat kuin Star Trekin ko­mentosiltoja muuttuvine tunnelmineen ja videoseinineen.

Matka jatkuu maailman ympäri

Seuraavaksi The Box menee Kiinaan ja Dubaihin. Shanghain kupeessa sijaitsevaan Kiinan piilaaksoon Suzhouhun rakennettavaan tutkimuskeskukseen tehdään päivitetty versio The Box -konseptista. 

 Kiinan Box mahdollistaa tuotteiden testaamisen kiinalaisasiakkailla sekä markkinointimateriaalin ja myyntiprosessin yhteiskehittämisen. Suzhoun Box on avainasemassa, kun luodaan yhteistyötä Aasian markkinoilla toimivien yritysten ja yliopistojen kanssa. Samat tutkimukset voidaan toteuttaa tulevaisuudessa Suomessa, Suzhoussa ja toivottavasti myös Hollannissa. 

 Box Kiinassa on osa opetusministeriön mahdollistamaa amk-profilointihanketta, jossa Haaga-Helia kirkastaa palvelujen kehittämisen, myynnin ja markkinoinnin osaamista ja kansainvälistä yhteistyötä. Samalla syvennetään partneriverkoston mahdollisuuksia oppia tärkeästä matkailunkin kohderyhmästä.
 

Immersiivinen suomikuva 

Vuoden 2020 maailmannäyttely on Dubaissa. Yhteistyössä Business Finlandin kanssa Box-osaamista hyödynnetään näyttelyn suunnittelussa ja toteutuksessa. Haasteena on luoda tarinoita Suomesta ja suomalaisuudesta sekä yli sadasta yrityksestä rakentamatta yhtään messupöytää tai perinteistä näyttelyständiä. 

 Ratkaisuksi kehitetään äänimaailmoja ja esimerkiksi korkealla katossa leijuvia elementtejä, jotka projisoidaan eri yritysten multimedia-aineistolla. Paviljongin katossa voivatkin vilahtaa sinivalkoiset siivet, ja hetkeä myöhemmin lasketaan alas pohjoissuomalaisen hiihtokeskuksen rinteitä tai ajellaan moottorikelkalla revontulien alla tunturissa. 
 

The Box -hankkeeseen ja case-esimerkkeihin voi tutustua osoitteessa www.thebox.fi tai osana LAB8-innovaatiolaboratoriota www.lab8.fi

THE BOXIN TAIVAL PÄHKINÄNKUORESSA

Lukuina Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Business Finlandin The Box -yhteishake merkitsi kolmea vuotta ja yli 200 simulaatiota. Kokeiluja ja konferensseja järjestettiin 10 maassa ja kolmessa maanosassa. Simulaatioissa vieraili yli 18 000 ihmistä.

Hankkeen aikana syntyi 54 julkaisua ja kuusi opinnäytetyötä. Lehtiartikkeleja julkaistiin kahdeksassa maassa. YouTubeen tuotettiin 40 videota. Hanke pääsi esille Instagramissa, Facebookissa ja blogeissa lukuisia kertoja.   Tämä kaikki vaati ainakin 7 000 tuntia työtä. Rahaakin kului 880 000 euroa. 

The Box -elämyshankkeessa syntyi vuosina 2016–18 useita rikastetun todellisuuden palveluympäristöjä. Hanke tarjosi yrityksille uudenlaista palvelutilojen ja tuotteiden testaus- ja mittausalustaa. Yhteistyökumppaneina oli yliopistoja ja yrityksiä.

The Box poiki Suomeen kuusi käynnissä olevaa jatkohanketta, ja matkan varrella pokattiin kaksi palkintoa. Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan johdon verkoston Kärjet-kisassa hanke äänestettiin kolmanneksi. Viime vuoden horeca-alan ammattilaisten Pro-gaalassa The Box valittiin vuoden innovaatioksi. 

 Hankerahoituksen hakemukseen kirjattiin: The Box -elämystilahankkeen tavoite on digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittäminen hotelli- ja ravintola- sekä matkailu- ja elämystalouden alalla. Sana tila pudotettiin sittemmin pois hankkeen nimestä, sillä The Box ei ole paikkaan sidottu vaan helposti luotavissa minne vain. Seuraavaksi The Box siirtyykin Kiinaan ja Dubaihin.