Elintarvikerasvat kiertoon

Elintarvikerasvat kiertoon

  • Teksti: Jari F. Lampén
  • Kuvat: Jari F. Lampén

Ammattikeittiöiden jäteöljyt eivät kuulu polttoon, kaatopaikoille saati viemäriin.

Ammattikeittiöissä kuluu elintarvikerasvoja valtavia määriä. Varsinkin pikaruokapaikoissa, joissa uppopaistetaan tuotteita, syntyy elintarvikejäteöljyä päivittäin. Vaikka öljyjen käyttöikää voidaan jatkaa suodattamalla, tulevat ne jossakin vaiheessa käyttöikänsä päähän. Suomen Kasviöljykierrätys Oy on kerännyt elintarvikerasvoja ammattikeittiöistä ja elintarviketeollisuudesta jo 30 vuoden ajan. Prosessissa rasvat jatkojalostetaan bio-dieseliksi tai voiteluaineiksi sen sijaan, että ne poltettaisiin suoraan energiaksi. Polttaminen olisikin huono vaihtoehto, sillä se tuottaa varsinkin matalissa lämpötiloissa mutageenisia yhdisteitä, minkä vuoksi elintarvikerasvojen polttaminen on kielletty kokonaan alle viiden MW:n voimaloissa.

Kasviöljykierrätyksen toimintamallissa yhtiö toimittaa asiakasyrityksille keräysastiat, joiden kapasiteetti mitoitetaan syntyvän jätteen määrän mukaan. Vaihtoehtoina ovat 60:n, 200:n ja tuhannen litran säiliöt, jotka vaihdetaan viikon-kuukauden välein.  Muovisiin astioihin voidaan kaataa enintään 50-asteista öljyä.

Kun keräysastia on täyttynyt, Kasviöljykierrätyksen auto käy hakemassa sen ja palauttaa pestyn tyhjän astian tilalle.

Jäteöljyerät lajitellaan, puhdistetaan ja kiinteä biomurske kerätään talteen biokaasun valmistukseen. Puhdistettu öljy erotellaan käyttötarkoitustensa mukaan ja toimitetaan jatkojalostukseen.

 

Keskeinen sijainti

Kasviöljykierrätys toimii Loimaalla, joka sijaitsee Tampereen ja Turun puolivälissä. Sijainti on erinomainen kuljetuksia ajatellen, sillä maan suurimmat kaupungit ovat alle kahden tunnin ajomatkan päässä. Kuorma-autolla tehtävät keskitetyt kuljetukset ovat osoittautuneet sekä edullisemmiksi että vähempipäästöisemmiksi kuin paikallisesti hoidettu rasvan keräys.

Asiakkaalle keskitetty elintarvikerasvojen keräys on huomattavasti vaivattomampi vaihtoehto kuin niiden toimittaminen itse esimerkiksi tukun keräyspisteeseen. Ravintolan pitää tarvittaessa pystyä todistamaan ympäristöviranomaisille, että elintarvikerasvajäte on käsitelty asianmukaisesti.

Suomen kasviöljykierrätyksen toimitusjohtaja Jukka-Pekka Turpeinen kertoo, että yhtiöllä on nykyisin jo neljä yhdistelmäajoneuvoa ja neljä kuorma-autoa, joilla keräily tehdään. Rekat lähtevät pitkän matkan reissuille maanantaisin ja palaavat Loimaalle perjantaisin.

Viikon aikana kuljettajat asuvat autoissa. Etäisimmissä kohteissa käydään tilauksesta, ja vierailuväli voi olla vuodenkin mittainen. Lähemmistä kohteista palataan illaksi kotiin.

Loimaalla työskentelee täyspäiväisesti ajojärjestelijä, joka sovittelee tilaukset vakio-ohjelmaan ja suunnittelee ajoreitit. Ahtaammissa ympäristöissä perävaunu jätetään kaupungin ulkopuolelle ja keräily tehdään vetoautolla.

Asiakkaana alusta lähtien

Burger King -ravintoloita on Suomessa 63, ja kaikkien niiden jäteöljyt kierrätetään Suomen Kasviöljykierrätyksen kautta. Tuote- ja laatupäällikkö Sauli Ylikylä kertoo, että yhdessä ravintolassa jäteöljyjä syntyy keskimäärin 3000 kg vuodessa.

– Burger Kingeissä öljyt ovat alusta pitäen menneet SKKOY:lle, sillä järjestelmä toimii vaivattomasti. Useimmissa ravintoloissa käytetään 60 litran säiliöitä, sillä varsinkaan kauppakeskuksissa ei suuremmille ole tilaa. Vaihtoväli pyritään pitämään noin viikossa, jotta tyhjien ja täysien säiliöiden määrä pysyy kohtuullisena.

Ylikylän mukaan kuljettajat hoitavat noudot itsenäisesti, eikä säiliöiden vaihto vaadi ravintolahenkilökunnalta huomiota.

 

SKKOY on MaRan yhteistyö­kumppani.