Kassajärjestelmän raporteista pohja suunnittelulle

Kassajärjestelmän raporteista pohja suunnittelulle

  • Teksti: Sanna Furu
  • Kuvat: Arja Järvilehto

Kesäkaupunkina tunnetussa Hangossa ravintola-alalla menestyminen vaatii sitkeyttä ja hyviä tukitoimintoja.

Kaj-Erik ”Nixu” Knichter on kokenut hankolainen ravintolayrittäjä. Hän on toiminut Hangon tunnetuimpiin ravintoloihin kuuluvan Makasiinin yrittäjänä 20 vuotta ja pyörittänyt ravintolan rinnalla myös vaatekauppaa, kahvilaa ja leipomoa.

Kolmannen polven hankolainen Knichter teki kahdeksan vuotta sitten upean kulttuuriteon kaupungille kunnostamalla marsalkka Mannerheimin vanhan kahvilan, Neljän Tuulen Tuvan, entiseen loistoonsa. Kerrotaan, että Hanko ja kahvila olivat harvoja paikkoja, joissa juron Mannerheimin nähtiin hymyilevän. Ei ihme, sillä Neljän Tuulen Tuvan miljöö on seesteinen ja merinäkymä kallioineen kiehtova.

Ravintolayrittäminen Hangossa on haastavaa. Sinne tullaan kesäksi ja lähdetään talveksi pois. Kaupunkiin on tullut jonkin verran kakkosasuntoja lisää, mutta talviajat ovat yrittämisen kannalta ongelmallisia.

Vaikka Knichter on kokenut Hangon kiireiset kesäsesongit ja turhankin rauhalliset talvet, into yrittämiseen on säilynyt vahvana. Sisua ja venymistä yrittäjältä vaaditaan etenkin kiireisimpään sesonkiaikaan.

– Viisi viikkoa mennään kovaa ja koetetaan tehdä siinä ajassa iso osa vuoden liikevaihdosta. Se ei ole mikään helppo tehtävä. Nykynuoret ovat tottuneet lomailemaan kesäisin, ja hyvää henkilökuntaa on välillä vaikea löytää juuri kesäloma-ajalle. Onneksi minua on onnistanut henkilökunnan suhteen, Knichter kertoo.  

Yrittäjä Kaj-Erik ”Nixu” Knichter (oik.) on tehnyt Ronnie Carlssonin kanssa yhteistyötä kassajärjestelmien tiimoilta 20 vuotta.

Myös yhteistyökumppaneiden kanssa yrittäjää on onnistanut. Winpos-kassajärjestelmien Hangon ja Tammisaaren alueen jälleenmyyjä, EKM:n Ronnie Carlsson on tehnyt Knichterin kanssa yhteistyötä Makasiinin perustamisesta lähtien. Yritys on Winposin kassajärjestelmän paikallinen partneri ja ratkaisutoimittaja, jonka kanssa on helppo asioida. Yrityksessä palvelu sujuu myös toisella kotimaisella kielellä. 

– Tiedämme, että ongelmatilanteessa saamme heti apua Ronnielta tai joltakulta hänen henkilökunnastaan. Kerran salama oli aiheuttanut sähkökatkon keskellä yötä, eivätkä kassat toimineet. Ronnie kurvasi ravintolan pihaan puolisen tuntia myöhemmin valmiina selvittämään tilannetta, Knichter kertoo.

Winpos-kassajärjestelmä on käytössä yrityksen kaikissa neljässä toimipaikassa, ja kassapisteitä on yhteensä seitsemän.

Aikaisemmin käytössä oli perinteiset kassakoneet, mutta EKM:n aloittaessa yhteistyön Winposin kanssa Carlsson suositteli uuteen kassajärjestelmään siirtymistä. Knichter on ollut tyytyväinen valintaan. 

– Koen järjestelmän suurimmaksi hyödyksi sen toimintavarmuuden sekä datan, joka on koko ajan katsottavissa ja jonka perusteella voimme ennustaa kävijöiden määrää ja tuotteiden menekkiä. Suunnittelemme esimerkiksi työvuorot ja hankinnat raporttien perusteella. Edes säällä ei ole tässä kovin suurta merkitystä, sillä useimmiten ennusteet pitävät paikkansa.

Neljän Tuulen Tupa sulkee ovensa talven ajaksi syyskuun 30. päivä ja Makasiini joulukuun lopussa. Leipomossa ja vaatekaupassa toiminta jatkuu ilman suurempia muutoksia ympärivuotisesti. Ensi vuonna Knichterin toiveissa on laajentaa myös Neljän Tuulen Tuvan aukioloaikaa joulukuulle.

 

Teksti on MaRan yhteistyökumppanin Winposin tuottama.