Keksitään ulkona syöminen yhdessä uudelleen

Keksitään ulkona syöminen yhdessä uudelleen

  • Teksti: Otto Heinonen
  • Kuvat: Otto Helkama ja Kesko

Koronakriisin etenemisvauhti on tehnyt vaikeaksi ennakoida, miten ulkona syöminen jatkossa kehittyy. Kesprossa nähdään, että ravintola­ruokailun kasvun palauttamiseksi koko alan pitää tehdä yhteistyötä.

Olemme seuranneet tiiviisti asiakkaidemme tilannetta. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä ahdinkoa, jossa ravintoloitsijat ja ravintola-alan yritykset kautta Suomen ovat olleet tänä keväänä. Kesprossa olemme käyneet aktiivista keskustelua asiakkaidemme kanssa ja pyrkineet kaikin tavoin auttamaan ravintoloiden tilannetta erilaisin järjestelyin, Kespron johtaja Mika Halmesmäki sanoo.

Kespro auttoi asiakasravintoloitaan ja K-kauppiaita löytämään toisensa, jolloin ravintolat saivat palautettua osan liiketoiminnastaan myymällä ravintola-annoksiaan ruokakauppojen yhteydessä. Kespro pystyi myös nopeasti luomaan uusia palvelukonsepteja muuttuneeseen tilanteeseen.

– Kriisin alkaessa tarjosimme asiakkaillemme heti take away -toimintaa tukevien tuotteidemme valikoimia ja siihen liittyvää reseptiikkaa, jotta ravintolat voisivat nopeasti muuttaa liiketoimintakonseptiaan ruokaa toimittavaksi ravintolaksi.
 

Kespro valmiina palvelemaan

– Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna uskon ulkona syömisen suosion edelleen kasvavan Suomessa. Sekä kaupungistumisen että kasvavan palveluiden kuluttamisen megatrendit säilynevät ennallaan. Näin voidaan nähdä myös ulkona syömisen kulttuurin jatkavan kehitystään Suomessa, Halmesmäki toteaa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ravintoloiden on tarkoitus pysyä Suomessa kiinni toukokuun loppuun. Moni ravintoloitsija pohtii parhaillaan tuon aikataulun mahdollista pidennystä ja sitä, jatkavatko suomalaiset välittömästi ravintoloissa ja kahviloissa asiointia rajoitusten poistuttua.

– On vaikea vielä sanoa, mitkä ovat suomalaisten ensi hetken reaktiot ravintolarajoitusten rauettua. Osassa paikoista muutos näkyy varmasti heti ja osassa palautuminen normaaliin rytmiin kestää pidempään. Kesprossa olemme kuitenkin valmiina palvelemaan asiakkaidemme täydellä teholla käynnistyviä liiketoimintoja heti rajoituksista vapauduttua.

Ala kehittyy eteenpäin koronakriisistä huolimatta. Ensimmäinen Mestarikoulu-kilpailun finaali kilpailtiin Gastro Helsinki -messuilla maaliskuussa. Kilpailun voitti kuvan kaksikko Juho Lindström ja Piero Silvani Haaga-Heliasta Helsingistä. Kespro on Food Camp Finlandin Mestarikoulu-kilpailun pääyhteistyökumppani.

Ravintolat keskittyvät palveluihin

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tarkoitetut rajoitukset merkitsivät ravintoloiden sulkemista, mutta muutos osoitti myös ravintoloiden pystyvän palvelemaan asiakkaitaan erilaisin, uusin tavoin. Kriisi kasvatti ruoan kotiinkuljetusta tarjoavien palveluiden suosiota merkittävästi. Moni ravintoloitsija on perustanut myös oman ravintolaruoan kotiinkuljetuspalvelunsa.

– Kesprossa pystyttiin reagoimaan nopeasti myös tähän ja tarjosimme pääkaupunkiseudun ravintoloiden kotiinkuljetustarpeisiin vuokra-autoja joustavin ehdoin K-Caaran kanssa, Halmesmäki kertoo käytännön toimenpiteistä.

Take awayn suosio tulee todennäköisesti lisääntymään koronakevään jälkeen, ja sitä mahdollisuutta tarjonnee jatkossa yhä useampi ravintola. Erilaiset ravintolan ulkopuolella nautittavien annosten valmistus- ja toimitustavat kehittynevät myös jatkossa, mikä tarkoittaa kuluttajille enemmän vaihtoehtoja ravintolaruoan nauttimisen tapoihin.

– Kriisin kuluessa huomattiin, miten ravintolat lähtivät toimittamaan ruokaa kuluttajille mitä nerokkaammilla tavoilla ja yhä uudet ravintolat laajensivat palveluitaan salin ulkopuolelle. Ruokaa toimitettiin koteihin myös puolivalmiina, jolloin luotiin aivan uudenlainen ravintolaruoan ja itse tehdyn ruoan hybridi.

Uuden keksimisen kulttuurille ja uusille palveluille on kysyntää myös koronakriisin jälkeisenä aikana. Uusia kekseliäitä ideoita ulkona syömisen kehittämiseksi myös tarvitaan, sillä kriisin jälkeen monet ravintolat aloittavat liiketoimintansa käytännössä alusta.

– Uusi tilanne muokkaa myös ravintoloiden tarpeita, kun keskiöön nousevat ruoan valmistamisen helppous, nopeus ja raaka-ainetehokkuus. Näihin tarpeisiin pyrimme tietysti vastaamaan mahdollisimman hyvin ja nopeasti ravintoloiden auetessa, Halmesmäki toteaa.

Mika Halmesmäen mukaan Kesprossa kehitetään aivan uudentyyppisiä arkea helpottavia ravintolatukkupalveluja.

Kehitytään yhdessä uuden edessä

On vaikea ennustaa, millainen liiketoimintaympäristö suomalaisilla ravintoloilla ja kahviloilla on edessään kuluvan vuoden lopussa. Todellisia muutoksia suomalaisten kulutusympäristössä on vielä vaikea ennakoida.

– Pyrimme Kesprossa pitämään ulkona syömisen profiilia mahdollisimman korkealla. Tänä vuonna olemme esimerkiksi mukana monessa alan arvostusta kehittävässä hankkeessa ja kilpailussa, jotka esittelevät uusia innovaatioita ja erityisesti maamme nuorten alan osaajien taitoja, Halmesmäki kertoo.

Kespro kehittää myös aivan uudentyyppisiä arkea helpottavia ravintolatukkupalveluja, jotka auttavat ravintoloita uudessa tilanteessa. Tavoitteena on, että Kespron kautta hoituisivat tulevaisuudessa lähes kaikki ravintoloitsijan liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvät asiat, oli kyse sitten hävikin hallinnasta, tuotekehitykseen liittyvästä sparrauksesta tai ravintolalle sopivan toimitusrytmin valitsemisesta.

– Erilaisilla palveluilla Kespro pystyy tulevaisuudessa tarjoamaan yhä kokonaisvaltaisemman palvelun asiak­kailleen. Pystymme tuote- ja palveluportfoliomme sekä ammattitaitomme avulla ratkaisemaan entistä paremmin yhdessä asiakkaamme kanssa hänen liiketoimintansa eteen tulevia haasteita, Halmesmäki kiteyttää.

Hän toivoo haasteellisen vuoden aikana koko alan tekevän tiivistä yhteistyötä, jotta ulkona syömisen suosio saadaan mahdollisimman nopeasti entiselle tasolleen.

– Kevään koettelemukset ovat kehittäneet meitä kaikkia, ja uusia liiketoimintamalleja on syntynyt. Opitaan toisiltamme ja keksitään tällä tavoin ulkona syöminen yhdessä uudelleen!

 

Tekstin on tuottanut MaRan yhteistyökumppani Kespro.