Ähtärin eläinpuistolla hypevuosi takana

Ähtärin eläinpuistolla hypevuosi takana

  • Teksti: Jussi Rasimus
  • Kuvat: Timo Ahopelto

Ähtärin eläinpuiston kävijämäärä kasvoi roimasti pandojen saapumisen myötä. Nyt yritys satsaa ympärivuotisuuteen ja kansainvälistymiseen.

Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja Jonna Pietilä kertoo: 

 

"ALOITIN TYÖNI Ähtärin Eläinpuiston toimitusjohtajana viime vuoden helmikuussa. Olen lähtöisin Helsingistä ja koulutukseltani restonomi yamk. Ennen Ähtäriin tuloani toimin Saariselällä hotellin johtotehtävissä 14 vuotta.

Moni on kysynyt, miksi siirryin hotellista eläinpuistoon. Hyppäys ei ole niin suuri kuin voisi kuvitella, sillä matkailubisneksestä molemmissa on kyse. Koin tehtävän melko ainutlaatuisena mahdollisuutena, sillä saavuin eläinpuistoon melkein samaan aikaan kiinalaispandojen Lumin ja Pyryn kanssa. 

Kaikki maailmalle sijoitetut jättiläispandat ovat Kiinan omaisuutta. Ähtäriin pandat on sijoitettu 15 vuoden lainaohjelmalla (breeding loan agreement). Yhteistyössä on pohjimmiltaan kyse pandojen luontoonpalautus- ja lisääntymisohjelmasta, mutta uskomme investointimme maksavan itsensä takaisin. Tavoitteena on, että Lumi ja Pyry saavat meillä poikasia. 

 

PANDOJEN SUOSION MYÖTÄ viime vuodesta muodostui mielenkiintoinen, palkitseva ja vauhdikas. Eläinpuistomme yleisömäärä on liikkunut aiemmin 150 000–180 000 välillä, mutta viime vuonna kävijämäärämme kasvoi noin 100 000 asiakkaalla. Yrityksen tulos kääntyi reilusti voitolliseksi, joten saavutimme tavoitteemme.

Viime vuoden vauhdista kertoo sekin, että olimme ajatelleet ehtivämme hieman hengähtää Pandatalon helmikuisten avajaistapahtumien ja kesäsesongin välissä, mutta niin ei käynytkään. Yleisövirta jatkui suoraan avajaisista elokuuhun. 

Oman lisänsä kesään toi pitkä hellejakso, joka vaikutti ihmisten ja eläinten jaksamiseen. Helle vähentää perinteisesti eläinpuistojen kävijämääriä, mutta meillä niin ei käynyt. Henkilökuntamme venyi kiitettävästi.

 

Pandojen suosion myötä kävijämäärämme kasvoi noin sadallatuhannella asiakkaalla.

PANOSTAMME TÄNÄ VUONNA ainakin reitin uudistamiseen uusilla kahvilapalveluilla ja valaistuksen parantamisella. Uudistamme infraa tavoitteenamme lanseerata uusi eläinlaji ensi vuonna. Tavoitteenamme on tuoda puistoon uusi laji parin vuoden välein. Lisäksi remontoimme hotelli Mesikämmenen 101 huoneesta 13. 

Investointejamme ja kehitystämme hidastaa KHO:ssa läpi mennyt valitus, joka koski kaupungin kahden vuoden takaista päätöstä myöntää 8,2 miljoonan euron lainatakaus Pandatalon rakentamiseksi. Uusi hakemuksemme kaupungin lainatakaukselle on edelleen Vaasan hallinto-oikeuden käsittelyssä. Niin pitkään kuin kaupungin takaus ei ole lainvoimainen, lainaraha on meille kalliimpaa. 

 

OLEMME ÄHTÄRILLE merkittävä yritys näkyvyyden, työllisyyden ja matkailutulon kannalta. Työllistämme vakituisesti 35 henkeä ja tarjoamme kesätyöpaikan 65 hengelle. 

Toimialan paikallisena veturiyrityksenä roolimme on iso myös vuodenvaihteessa käynnistyneessä Ähtärin Matkailu Oy:ssä. Teemme alueellista markkinointiyhteistyötä Lakeudelle-kampanjassa, jossa ovat mukana esimerkiksi PowerPark ja Veljekset Keskinen. Olemme myös Visit Tampereen ja Visit Vaasan sekä sitä kautta Visit Finlandin partneri.
 

Lumin ja Pyryn (kuvassa) toivotaan saavan jälkeläisiä Ähtärissä.

Ähtärin eläinpuisto pyrkii kehittymään yhä kansainvälisemmäksi matkailukohteeksi.

LÄHES KOKO ASIAKASKUNTAMME koostuu vielä kotimaisista lapsiperheistä ja ryhmistä. Pelkästään kotimaasta ei voi odottaa kasvua loputtomasti. 

Haluamme kehittyä tunnetuksi ja halutuksi ympärivuotiseksi matkakohteeksi useilla eri markkinoilla, joten olemme käynnistäneet kansainvälistymistoimet naapurimaihin, saksankieliseen Keski-Eurooppaan, Isoon-Britanniaan ja Aasiaan.

Vielä toistaiseksi 80 prosenttia kävijöistämme saapuu kesäkaudella. Lomakohteen ympärivuotisuus vaatii monipuolista tarjontaa sääoloista riippumatta. Ähtärin kaupunki rakentaa parhaillaan hotellimme kylkeen keilahallia, mikä on yksi hyvä lisä tarjontaan. Kaupungin laatimaan masterplaniin on merkitty muun muassa saunamaailma ja hotellin kylpylän remontti.

 

ÄHTÄRIN ELÄINPUISTO OY:N tytäryhtiö Hotelli Mesikämmen on ollut MaRan jäsen jo pitkään, mutta eläinpuisto liittyi jäseneksi toimitusjohtajaksi tuloni myötä. Olemme tyytyväisiä MaRaan edunvalvontajärjestönä ja työnantajaliittona.”

Suomen vanhin luonnonmukainen eläinpuisto

  • perustettu 1973
  • omistajat: Ähtärin kaupunki 99,3%, loppuomistus yksityishenkilöillä
  • liikevaihto: 5,3 miljoonaa euroa (2018)
  • liiketulos: 1,1 miljoonaa euroa (2018)
  • henkilöstö: 35 vakituista, 65 kesätyöntekijää

Vitriini esittelee Uusi jäsen -palstalla MaRa ry:hyn viime aikoina liittyneitä yrityksiä.