Hämäläinen Suttisen tila on kesämakujen keidas

Hämäläinen Suttisen tila on kesämakujen keidas

  • Teksti: Jussi Rasimus
  • Kuvat: Suttisen tila

Perinteinen marjatila on laajentunut perheitä houkuttelevaksi matkailukohteeksi.

Pälkäneen Laitikkalassa sijaitsevan Suttisen tilan juuret ulottuvat 1500-luvulle. Erja Rissanen ja Simo Laakso ovat toimineet sukutilan emäntänä ja isäntänä 90-luvun alusta lähtien. Tilan viljely ja matkailutoiminta on eriytetty omiksi yhtiöikseen. Työnjakona on, että kesäkaudella isäntä keskittyy 30 hehtaarin viljelyyn ja emäntä hoitaa matkailupalveluita yhdessä perheen tytärten Alina ja Anna Laakson kanssa. Tilapuoti, kahvila ja jäätelöbaari ovat avoinna kesäkuusta elokuun loppuun päivittäin, ruokavaunu puolestaan viikonloppuisin.

 

Toiminta-ajatus

Erja: Tilan ydintoimintaa on edelleen mansikan ja muiden marjojen viljely. Lisäksi pelloilla kasvatetaan vaihtelevasti pinaattia, avomaankurkkua, maissia ja ruusukaalia. Myymme valtaosan sadostamme tukuille.

Olemme tänä päivänä myös elämyksellinen lähiruokaan keskittyvä keidas ja matkailukohde perheille. Lapset voivat silitellä eläimiä, temmeltää jyväaittaan rakennetussa leikkipaikassa ja vilistää keppihevosradalla.

Matkailupalvelut ovat kehittyneet viljelyn rinnalle vuosien varrella. Kasvu on ollut luontevaa, ja eri toiminnot ovat saaneet alkunsa asiakkaiden toiveista. Aluksi meillä oli vain omien tuotteiden suoramyyntiä, ja siitä valikoima laajentui muihin kotimaisiin pientuottajiin. Kotimaisten pientuottajien esiintuominen on meille ideologisesti tärkeää, ja laadukkaita tuotteita on myös kiva myydä.

Valitsemme myytävät tuotteet maku ja laatu edellä. Esimerkiksi karjalanpiirakat tulevat Liperistä, koska ne ovat mielestämme maan parhaita. On ollut ilo huomata, miten kotimaisten pientuottajien arvostus on kasvanut 30 vuodessa. Nykyisin pientuottajien työtä pidetään tärkeänä. Koronapandemia todennäköisesti lisäsi arvostusta entisestään.

Kahvilassa on tarjolla muun muassa tilan omalla reseptillä leivottuja britakakkuja ja marjapiirakoita.


Palvelut

Alina: Tilapuodissa myydään muun muassa omista marjoistamme jalostettuja hilloja, mehuja ja limonadeja. Valikoimissamme on myös eri tuottajien ruokia lähialueelta ja muista maakunnista. Puodin yläkerrassa myydään kotimaisten kädentaitajien käyttö- ja sisustustuotteita, kuten koruja, luonnonkosmetiikkaa ja keramiikkaa.

Erja: Palveluihimme kuuluvat myös kahvila, jäätelöbaari ja street food -ruokavaunu. Palveluvalikoimaa on laajennettu vuosikymmenten varrella luontaisen kysynnän myötä. Kasvu on ollut niin luontevaa, että emme enää osaisi kuvitella kesiä ilman asiakasvilskettä tilan pihapiirissä.

Kahvila perustettiin aikoinaan tilapuodin sisälle. Sen suosio kasvoi jatkuvasti, joten rakensimme erillisen kahvilapaviljongin. Lisäksi asiakkaat voivat kahvitella ulkopöydissä. Kahvilassa tarjolla on muun muassa omalla reseptillämme tehtyä britakakkua ja marjapiirakoita. Meillä ei ole omaa leipomoa, joten myymme myös muiden pienleipomoiden tuotteita.

Alina: Jäätelöbaarin ykköstuote on omista marjoistamme tehty pehmis. Lisäksi myynnissä on muun muassa naapurimme Heikkilän juustolan jäätelöitä.

Ruokavaunusta on tänä kesänä myyty sänkkäreitä, jotka ovat hampurilaisen ja sandwichin välimuotoja. Lisäksi tarjolla on ollut täytettyjä perunarieskoja. Rieskat tulevat pälkäneläiseltä Penttilän tilalta, ja lihan on toimittanut naapurimme Katajan liha.

Kesällä Suttisen tilalla vierailee pitkälle yli toista tuhatta asiakasta päivittäin.


Asiakkaat

Erja: Kesällä maksavia asiakkaita käy pitkälle toista tuhatta päivässä. Vakiasiakkaamme ovat lähiseudun mökkeilijöitä. Tilapuotimme henkii vanhan ajan kauppatunnelmaa, joten meillä asioimisesta on muodostunut monelle elämyksellinen tapa hoitaa kesän ruokaostoksia. Ilahduttavasti lapsiperheiden osuus asiakaskunnasta on kasvanut viime vuosina, sillä sitä olemme tavoitelleetkin.

Alina: Varsinkin mansikkasadon aikaan meille tullaan varta vasten lähialueen kaupungeista Valkeakoskelta, Tampereelta ja Hämeenlinnasta. Paljon piipahtaa myös ohiajavia matkailijoita.

 

Makukylä

Erja: Laitikkala on hyvä paikka yrittää, sillä puolen kilometrin säteellä meistä sijaitsee useita ruoka- ja viinituottajia. Tilat ovat erikoistuneet eri asioihin, joten Laitikkala on todellinen makukylä, jossa matkailija voi kiertää useita kohteita kerralla. Teemme yhteistyötä keskenämme ja keväällä vahvistimme hankerahoituksen tuella Makukylä-brändiä perustamalla yhteiset nettisivut ja kehittämällä mainontaa.

 

Tulevaisuus

Erja: Marjanviljely on edelleen tilan pääelinkeino, mutta viime vuosina olemme kehittäneet erityisesti matkailijoille suunnattuja palveluja. Tilan erilaiset toiminnot tukevat toisiaan, mikä on tärkeää, sillä viljelyssä ollaan säiden armoilla. Esimerkiksi tänä vuonna sateet veivät puolet mansikan pääsadostamme. Onneksi loppukesästä kypsyneet lajikkeet olivat hyviä.

Alina jatkaa tilan pitämistä siinä vaiheessa, kun sukupolvenvaihdos on ajankohtainen. Hän ja toinen tyttäremme Anna ovat ottaneet myymälän pitämisestä jo niin paljon vastuuta, että muutaman vuoden kuluttua vetovuoron vaihtaminen on tosiasia. Alina kehittää toimintaa sitten haluamallaan tavalla. Matkailussa on potentiaalia, ja jos tilaa viedään enemmän siihen suuntaan, oman viljelyn määrää voidaan pienentää nykyisestä.

Alina: Tällä hetkellä suunnitteilla ei ole merkittäviä uudistuksia. Saatamme kokeilla viikonloppuaukioloa alkusyksyisin ja avaamme viime vuosien tapaan myymälän ja kahvilan myös joulun ajaksi.

Tilan vetovastuu siirtyy lähivuosina sukupolvenvaihdoksen myötä Alina Laaksolle.

Suttinen Oy

  • kotipaikka: Pälkäne
  • omistajat: Simo Laakso ja Erja Rissanen
  • perustamisvuosi: 2014          
  • palvelut: tilapuoti, kahvila, jäätelöbaari ja ruokavaunu
  • henkilöstömäärä: kesällä 25–30 työntekijää