Hotel & Café Mathildedal kehittää ruukkikylän matkailua

Hotel & Café Mathildedal kehittää ruukkikylän matkailua

  • Teksti: Jussi Rasimus
  • Kuvat: Ruukkimatkailu Oy

Gustafssonien perhe osti ruukkikylän vanhat tehdaskiinteistöt vuonna 2003, koska uskoi alueen mahdollisuuksiin kulttuurimatkailukohteena.

Ruukkimatkailu Oy:n yrittäjä Krista Gustafsson kertoo:
 

Historia

 

”Sukumme juuret ovat täällä eteläisessä Salossa sijaitsevassa kylässä. Perheyrityksemme alkusysäys tapahtui jo vuonna 2003, jolloin vanhempani Tuula ja Harri Gustafsson ostivat Mathildedalin vanhat ruukkitehdasrakennukset. Heidän tavoitteenaan oli kehittää niistä ja koko kylästä kulttuurimatkailukohde.

Mathildedalin uusi tuleminen on ollut paljolti äitini alkuunsaattamaa. Hän on uskonut, että alueen kulttuurimatkailussa on potentiaalia, kunhan sitä voimakkaasti kehitetään. Tämä on ollut vanhemmilleni eläkepäivien puuhamaa, ja he ovat edelleen mukana toiminnassamme.

Minä olen aikaisemmalta ammatiltani tekstiilisuunnittelija, minkä lisäksi olen toiminut yrityskonsulttina saaristossa. Huomasin tuolloin, että rannikkoseudulla oli paljon pieniä matkailuyrityksiä, jotka olivat turhan jämähtäneitä paikoilleen. Sain siitä idean, että Mathildedaliin täytyy perustaa hotelli ja kahvila, jotka vastaavat tarjonnaltaan nykyajan vaatimuksia.

Ruukkimatkailu Oy eli markkinointinimeltään Hotel & Café Mathildedal on perustettu 2010 vanhoihin tehdasrakennuksiin. Lähdimme liikkeelle kahvila- ja kokoustoiminnalla ja vuonna 2013 perustimme samaan pihapiiriin pienen, kahdeksan huoneen boutique-hotellin. Hotellin rakennusluvan saaminen kesti melkein kolme vuotta.”

 

Toiminta

”Sijaitsemme historiallisessa kulttuurimiljöössä ja olemme antaneet tehdasrakennuksille uuden elämän. Rakennuksemme ovat suojelukohteita, mikä on rajoittanut sitä, mitä voimme niissä tehdä.

Hotelli on remontoitu vanhan karkaisimon yläkertaan. Vaikka hotellissa on kaikki nykyajan mukavuudet, mahdollisimman paljon vanhaa on jätetty näkyviin. Tarjoamme elämyksellisiä matkailupalveluja autenttisessa ruukkiympäristössä. Haluamme olla aitoja paitsi miljöön myös palvelun osalta.

Määrittelemme kahvilamme mummokahvilaksi. Mummoloissa on tapana olla heittämättä mitään hukkaan. Me noudatamme samaa periaatetta, ja siksi toteutamme hotelliaamiaisenkin lautastarjoiluna. Vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme, ja ruokahävikkimme on käytännössä nolla.

Teemme myytävät ruokatuotteet itse pastaa myöten ja suosimme lähituottajia. Työllistämme paikallisia nuoria ja koulutamme heidät kahvilatyöhön. Tuotteissamme näkyy käsityön jälki, ja esimerkiksi pullan ulkonäkö riippuu siitä, kuka on ollut leivontavuorossa. Olemme huomanneet, että mitä kotitekoisemman näköinen pulla on, sitä paremmin se myy.

Pohdin aikoinaan yrityskonsulttina toimiessani, miten matkailupalveluita voisi tuotteistaa, asiakaspalvelua kehittää ja kesäsesonkia pidentää, jotta rannikon pienet yritykset menestyisivät paremmin. Täällä olen päässyt yli 10 vuoden ajan kokeilemaan, toimivatko ideani käytännössä. Nyt voin sanoa, että toimivat, mutta helpolla menestys ei ole tullut. Kehittäminen on vaatinut epäonnistumisten sietämistä, määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Kukaan ei pärjää tällaisessa paikassa yksin. Vaikka pystymme tekemään suuren osan palveluistamme itse, teemme tiivistä yhteistyötä alueen muiden majoittajien, ravintoloitsijoiden ja ohjelmapalveluyrittäjien kanssa.”

 

Kahvila toimii mummolaperiaatteella: mitään ei heitetä hukkaan.

Hotelli Mathildedalin kahdeksan huonetta sijaitsevat entisen karkaisimon yläkerrassa.

Asiakkaat

”Vuosikymmen sitten emme edes haaveilleet, että meillä olisi jossain vaiheessa ulkomaisia matkailijoita. Tänne alkoi kuitenkin ilmaantua ulkomaisia turisteja, jotka itse löysivät meidät. Huomasimme, että olemme kiinnostava kohde myös ulkomaisille matkanjärjestäjille, ja vuonna 2019 joka viides hotellimme asiakas tuli ulkomailta.

Elämme kesäsesongista, joka on Suomessa harmillisen lyhyt. Päätimme jo vuosia sitten lähteä pidentämään sesonkia, vaikka se ei ollut alkuun taloudellisesti kannattavaa. Etsimme eri vuodenaikoihin sopivia asiakasryhmiä, joille kohdensimme markkinointiamme. Majoittuvien kokousryhmien avulla olemmekin onnistuneet pidentämään sesonkiamme huhtikuusta lokakuun puoliväliin.

Ennen koronapandemiaa kolmannes liikevaihdostamme tuli ryhmistä ja loput indiksistä. Viime vuonna ryhmämatkailu putosi pois. Onneksi olimme yhdessä muiden yritysten kanssa voimakkaasti markkinoineet Mathildedalin matkailua. Viime kesänä kotimaisia vieraita saapui niin paljon, että tuloksemme kääntyi lopulta positiiviseksi.

Korona-aika on vaikuttanut myös siihen, että kotimaisia indiksiä on käynyt aiempaa enemmän syksyllä ja talvella. Toivon, että trendi on pysyvä.

Kustannustuissa on ollut niin tiukat raamit, ettemme ole voineet niitä hakea. Olemme selviytyneet koronapandemian läpi, koska pienenä perheyrityksenä olemme voineet säätää toimintaamme tilanteen mukaan. Viime vuoden keväänä lomautimme henkilökuntamme, tänä keväänä emme. Hotellimmekin on ollut auki koko ajan. ”

 

Tulevaisuus

”Ulkomaiset matkanjärjestäjäkumppanimme, jotka ovat tuoneet meille asiakkaita Keski- ja Etelä-Euroopan lisäksi USA:sta ja Australiasta, peruuttivat tämänkin kesän matkat. Uskon, että Suomi on terveysturvallisena maana kuitenkin vahvoilla, kunhan kansainvälinen matkailu pääsee avautumaan.

Kuluva kesä näyttää erittäin hyvältä pelkän kotimaisenkin kysynnän voimin, sillä hotellimme on loppuunmyyty pitkälle syksyyn.

Pyrimme ensi vuonna avaamaan uusia hotellihuoneita. Ne ovat ruukkialueelle ja Museovirastolle sopivia versioitamme lasi-igluista, joissa on maisemanäköala. Vuonna 2022 avaamme myös samppanjabaarin ja kattopuutarhan.

Liityimme MaRaan, jotta saisimme tarvitsemamme tiedot yhdestä paikasta. Alalle tulee jatkuvasti uusia viranomaismuutoksia, jotka aiheuttavat paljon lisätyötä pienille yrityksille.”

RUUKKIMATKAILU OY
•    Kotipaikka: Mathildedal, Salo
•    Perustettu: 2010
•    Omistus: Krista Gustafsson
•    Toiminta: hotelli, kahvila, kokoustila, elämyspalvelut
•    Henkilöstö: 15 sesongilla, 3 talvella
•    Liikevaihto: noin 400 000 euroa

mathildedal.fi/