Panimon ja kahvilan yhdistelmä Vanha Kauppa teki kulttuuriteon Kuusankoskella

Panimon ja kahvilan yhdistelmä Vanha Kauppa teki kulttuuriteon Kuusankoskella

  • Teksti: Jussi Rasimus
  • Kuvat: Kymen Kauppakartano

Historiallisesti arvokas mutta huonokuntoinen kaupparakennus sai uuden elämän paikallisen panimo- ja kahvilayrittäjän ansiosta.

Kymen Kauppakartano Oy:n toimitusjohtaja Toni Rautjoki kertoo:

 

”YRITYKSEMME IDEA lähti oluesta. Minä ja olutmestarimme Tommi Pienmunne olemme pitkän linjan olutharrastajia. Valmistimme olutta itsellemme, kunnes päätimme perustaa kaupallisen pienpanimon Hopan. Siitä idea laajentui panimokahvila Vanhan Kaupan perustamiseen, sillä olin haudutellut myös ajatusta omasta ravintolasta.

Kahvilamme ja panimomme sijaitsevat samassa kiinteistössä Kuusankoskella. Olimme alun perin perustamassa panimoamme toisaalle Kouvolaan, kunnes kolme ja puoli vuotta sitten huomasimme tämän kiinteistön olevan myynnissä. Vuonna 1923 valmistunut rakennus oli toiminut vuoteen 1984 asti Heinonen & Laurikainen Oy:n sekatavarakauppana ja monipuolisena liikekeskittymänä.

Lähes 700-neliöinen rakennus on maakunnallisesti arvokas kohde, mutta se oli päässyt surulliseen kuntoon. Rakennukselle on jo 90-luvulla haettu purkulupaakin. Moni on kertonut meille, että teimme kulttuuriteon pelastamalla rakennuksen. Usealla asiakkaallamme on omat muistonsa kerrottavaan tästä talosta.
 

ENNEN LIIKETILOJEN avaamista remontoimme kiinteistöä pari vuotta. Puolisoni Leni Pienmunne on koulutukseltaan rakennusrestauroija ja itselläni on puusepän taustaa, joten tiesimme, mihin ryhdyimme. Rahaa ja aikaa on kulunut paljon. Muutamme taloon myös asumaan, joten investointia ei voi ajatella pelkkänä bisneksenä.

Olemme alan vaihtajia. Olutmestarimme Tommi ajoi aikaisemmin rekkaa ja on sittemmin suorittanut Craft Brewer -tutkinnon Tanskassa. Minä työskentelin aiemmin hankinta-asiantuntijana ja valmistun kohta restonomiksi. Työpäivät ovat älyttömän pitkiä, enkä muista milloin olisin pitänyt lomaa, mutta motivaatio säilyy korkeana, kun työtä tekee itselle. En vaihtaisi päivääkään pois.

Vanhan kaupan talo oli aikanaan Kuusankosken liikekeskittymä.

Vanha Kauppa on tiettävästi maan ainoa panimokahvila.

PANIMO HOPPA sai luvat helmikuussa 2018, ja panimokahvila Vanha Kauppa avattiin kesäkuussa 2019. Kahvila on saanut nimensä kiinteistössä toimineesta kaupasta ja panimo kaupan ensimmäisen autosta. Se oli TT-mallin lava-Ford eli kansan kielellä Hoppa. Panimomme sijaitsee piharakennuksessa, joka oli Hopan talli. Hop on englanniksi humala, joten panimon nimessä on myös sanaleikkiä.

Kahvilassa tarjoamme kahvilatuotteita ja ennen kaikkea omia oluitamme, joita ei saa mistään muualta. Meillä ei ole valmistuskeittiötä, joten olisi ollut harhaanjohtavaa nimetä Vanha Kauppa panimoravintolaksi. Toisaalta, Suomessa ei taida olla toista panimokahvilaa.

Haluamme olla laadukas paikka, jossa myös lapsiperheet voivat käydä. Päivisin on enimmäkseen kahvittelijoita, ja iltaa kohden myynti kääntyy olutpainotteiseksi. Olemme saaneet kiitosta siitä, että meillä pääsee nauttimaan kahvilatuotteita pitkälle iltaan.

 

LAATU ON tärkein kriteeri oluissamme. Valikoimassamme on tällä hetkellä Blonde Ale, Black Lager, Witte, Dubbel ja IPA. Ne ovat melko perinteiseen tyyliin tehtyjä. Pyrimme ennen kaikkea hyvään juotavuuteen, emme niinkään kummallisiin makukokemuksiin. Emme myöskään lähtökohtaisesti tee kymmentä eri versiota IPA-oluesta vaan ennemminkin pyrimme kehittämään yhdestä mahdollisimman hyvän. Olemme saaneet hyvää palautetta oluistamme. Moni on yllättynyt esimerkiksi positiivisesti Black Lagerimme mausta ja juotavuudesta, vaikka se onkin väriltään todella tumma olut.

Olemme Kouvolan ensimmäinen pienpanimo ja 96:s pienpanimo Suomessa. Tarjontaa on niin paljon, että muista erottautuminen marketin hyllyllä on vaikeaa. Ulosmyyntioikeus on erinomainen juttu pienpanimoille. Useat oluet ovat tuoretuotteita, joille pitkä säilytysaika ei tee hyvää.

Anniskelumyyntimme on suurempaa kuin ulosmyyntimme. Pystymme pullottamaan oluita hyvin rajallisen määrän, joten pulloerät on ulosmyyty nopeasti loppuun. Tuotamme olutta vajaa 20 000 litraa vuodessa. Se on vähän, sillä moni pienpanimo tuottaa moninkertaisesti enemmän.

Kahvilan sisustuksessa on hyödynnetty rakennuksesta löytyneitä esineitä.

KAHVILAN ENSIMMÄINEN kesä sujui vilkkaasti, ja olen tyytyväinen alkutaipaleen myyntiin. Lähialueen asukkaiden lisäksi meillä käy asiakkaita ympäri Kouvolaa, kotiseudullaan pistäytyviä entisiä kuusaalaisia sekä olutmatkailijoita muualta Suomesta. Olen iloinen siitä, että meillä käy uusia asiakkaita päivittäin.

Kahvilassa on nyt 47 asiakaspaikkaa, ja joulusesonkia varten kunnostamme tilauskäyttöön sopivaa tilaa noin 30 henkilölle. Rakennus mahdollistaa liiketilojen laajentamisen tarpeen mukaan. Lisäksi suunnittelemme keinoja vastata panimotuotteiden kysyntään entistä paremmin.

 

LIITYIMME MARAN jäseneksi, koska aloittelevana yrittäjänä pidän tärkeänä, että on joku taho, jolta voi kysyä neuvoa. Tiedonhakuun netistä kuluu aikaa, eikä sieltä löytyviin tietoihin voi täysin luottaa. Jälkikäteen ajatellen meidän olisi kannattanut liittyä MaRan jäseneksi jo aikaisemmin.”

 

Uusi jäsen -palstalla esitellään MaRaan viime aikoina liittyneitä yrityksiä.

KYMEN KAUPPAKARTANO OY

  • omistaja: Toni Rautjoki
  • kotipaikka: Kouvolan Kuusankoski
  • perustettu: 2018
  • toiminta: panimokahvila Vanha Kauppa ja panimo Hoppa
  • työntekijät: Leni Pienmunne, Tommi Pienmunne