Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n heinäkuun lopulla julkaiseman suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten suhdannearviot ovat laskeneet keväästä. Yritysten tuotanto- ja myyntikehitys on heikentynyt ja myös odotukset tuleville kuukausille ovat kääntyneet laskuun. Ainoastaan palvelualoilla myyntikehitys on pitänyt pintansa. Tämä on pitänyt yllä myös alan työllisyyttä.
Teollisuudessa ja rakentamisessa tilauskannat ohenevat nyt nopeaa vauhtia, millä on seurauksensa näiden päätoimialojen työllisyyteen.
Kesäkuukausina suurin kasvun este suomalaisyrityksille on ollut kysynnän riittämättömyys. Sen on raportoinut kasvun esteeksi peräti 44 prosenttia. Myös työvoiman saatavuuden ongelmat ovat talouden heikkenemisestä huolimatta yleisiä.
Palveluyritysten menestykseen suoraan vaikuttava kuluttajien luottamus omaan ja Suomen talouteen on inflaation kiihtymisen myötä heikentynyt. Tämä heijastuu palveluyritysten näkymien vaikeutumisena. Palvelualojen sisällä matkailu- ja ravintola-alan yritysten tilannetta hankaloittaa tukkuhintojen nousun jatkuminen hintatasojen yleistä nousua voimakkaampana. Vuoden 2022 kesäkuusta vuoden 2023 kesäkuuhun inflaatio oli +6,3 prosenttia ja ravintolaruoan kuluttajahintojen muutos +7,9 prosenttia. Samana aikavälinä ravintoloiden raaka-aineiden tukkuhinnat nousivat 11 prosenttia.
Alan suhdannetilanne normaalia huonompi
Suhdannebarometrin mukaan matkailu- ja ravintola-alan suhdannetilanne heikentyi ja on normaalitilannetta selvästi huonompi. Myös alan suhdannenäkymät ovat heikentyneet. 2023 heinäkuussa näkymien saldoluku oli -29, kun se huhtikuussa oli -3. Paranevia suhdanteita lähitulevaisuudelle odotti nyt kuusi prosenttia vastaajista, ja 35 prosenttia ennakoi tilanteen heikkenevän samalla ajanjaksolla.
Tiedustelun mukaan riittämätön kysyntä nähdään aiempaa vakavampana myynnin kasvun esteenä. Valtaosa eli 67 prosenttia yrityksistä odottaa kustannusten jatkavan nousuaan lähikuukausina. Ammattityövoiman puute on aavistuksen lieventynyt, mutta silti lähes kolmannes yrityksistä pitää sitä esteenä myynnin kasvulle.
MaRan kesäkuun lopulla tekemän jäsenkyselyn tulokset tukevat suhdannebarometrin sanomaa. Vaikka energian hinnannousu on loiventunut viime kuukausina, kustannusten nousu on edelleen suurin huolenaihe yritysten tulevaisuuden arvioissa. MaRan jäsenkyselyn mukaan peräti 45 prosenttia yrityksistä pitää kustannusten nousua liiketoiminnan pahimpana uhkana. Ammattitaitoisen työvoiman puutteen näkee pahimpana uhkana viidennes yrityksistä. Yritysten odotukset kesäsesongille olivat kuitenkin kohtalaisen valoisat, sillä lähes puolet yrityksistä odotti kesän sujuvan edellisvuotta paremmin.
Helsinki jäljessä verrokkikaupungeista
Pohjoismaisten tilastokeskusten ennakkotiedot osoittavat, että Suomessa ja erityisesti Helsingissä ollaan muita Pohjoismaita jäljessä ulkomaisten matkailuvirtojen palautumisessa. Suomessa oli kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 18 prosenttia vähemmän ulkomaisia hotelliyöpymisiä kuin vuonna 2019 ja Helsingissä 23 prosenttia vähemmän. Tukholmassa vähennys ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 17 prosenttia ja Oslossa 2 prosenttia. Kööpenhaminassa ulkomaisten hotelliyöpymisten määrä jopa kasvoi 4 prosenttia.
Venäjän hyökkäyssota ja koronapandemia muuttivat dramaattisesti Suomen ulkomaisten matkailijoiden rakennetta. Turistien saapuminen perinteisesti tärkeiltä alueilta, Venäjältä, Kiinasta ja Japanista, on romahtanut. Suomi kamppailee siten entistä enemmän muiden Pohjoismaiden kanssa esimerkiksi EU:n alueelta ja Yhdysvalloista saapuvista matkailijoista.