Raippaluodossa ollaan maan ääressä

Raippaluodossa ollaan maan ääressä

  • Teksti: Jari F. Lampén
  • Kuvat: Jari F. Lampén

Merenkurkun luonto on ankara, mutta Kalle’s Inn Resortin asiakkaita se viehättää.

Kalle’s Inn Glasshouses Raippaluodossa sai uuden omistajan, kun vaasalainen toimistokaluste- ja -tarviketoimittaja Ekman Systems hankki paikan viime syyskuussa. Edellinen yrittäjä Freddi Scott oli investoinut sievoisen summan kahdeksaan Prismaksi nimettyyn lasitaloon, jotka valmistuivat juuri ennen koronaa. Koronasulku koitui kuitenkin kohtalokkaaksi, ja yritys hakeutui konkurssiin.

Katja ja Jan Ekman olivat olleet innokkaita luontoharrastajia ja melojia jo pitkään, ja he olivat retkeilleet Raippaluodossa moneen otteeseen. Kun Kalle’s Inn tuli myyntiin, he päättivät asiaa kunnolla harkittuaan tarttua tilaisuuteen. Konkurssin jälkeen paikka oli ehtinyt olla tyhjillään vuoden päivät. Pääasiallinen vastuu on Työeläkeyhtiö Elon kehityspäällikkönä työskentelevällä Katjalla, ja lisäksi mukaan on värvätty perheen juuri Vaasan Hankenilta valmistunut poika Emil Ekman.

Pääasialliset asiakkaat Kalle’s Inn Resortissa ovat yritykset, jotka pitävät siellä omia vetäytymistilaisuuksiaan. Pidempiä viipymisiä rajoittaa rajallinen majoituskapasiteetti, sillä kahden hengen lasitaloihin mahtuu yhteensä vain 16 yöpyjää.

Katja Ekman on pyrkinyt houkuttelemaan Raippaluotoon pienempiä ryhmiä, kuten johtoryhmiä tai hallituksia, joiden strategiapalavereille miljöö tarjoaa inspiroivan ympäristön.

– Meillä on eri kokoisia pienryhmätyöskentelyyn sopivia kokoustiloja muun muassa kodassa ja majakassa.Suurimmat tilat ovat paviljongissa sekä kodassa, joihin mahtuu parhaimmillaan satakunta osallistujaa, Katja Ekman kertoo. 

Tiiminrakennusaktiviteetteja tehdään pääsääntöisesti ulkona, jos sää vain sallii.

– Luonto on täällä ollut aivan alihyödynnettyä.

 

Henkilökunta yöpyy paikan päällä

Päärakennuksen yläkerrassa on myös majoitustilaa, mutta sen Katja Ekman on varannut henkilökunnalle.

– Söderudden on läntisin paikka Suomessa, jonne pääsee autolla perille saakka. Vaasasta tänne on tunnin ajomatka, joten on parempi, että henkilökunnalla on mahdollisuus yöpyä täällä.

Raippaluoto on elävää maaseutua, jossa asuu noin 2 000 henkeä ympärivuotisesti. Valtaosa puhuu äidinkielenään ruotsia. Ravintola-alan ammattilaisia on kuitenkin vaikea löytää, joten Ekmanit päättivät panostaa konkareihin.

– Minä olen työni puolesta ja muutoinkin matkustellut paljon ja syönyt hyvissä paikoissa, joten tiedän, millaista hyvä palvelu on. Koska tulemme majoitus- ja ravitsemisalan ulkopuolelta, halusimme päteviä apuvoimia. Ruokatuotteen konsulttina ja kouluttajana sekä yhteistyökumppanina on ollut yksityiskokkina toimiva Sami Hakamäki, jonka suunnitelmien mukaan keittiö rakennettiin uudelleen. Salipuolen kehittämiseen saimme ravintola C:n ravintoloitsijana pitkään toimineen Christina Suomisen.

– Minulla on näin alkuun vuoden mittainen pesti täällä, jonka aikana on tarkoitus sekä kouluttaa salihenkilökuntaa että konseptoida koko palvelutuote siten, että työntekijöiden on helppo toimia täällä, Suominen kertoo.

Christina Suominen opastaa Felicia Ekmania ja Jimny Murtosta lasitiskin saloihin.

Emil Ekman ja pikkusauna.

Lasitaloja resurssien mukaan

Uuden liikeidean mukaan resortin tärkeä kohderyhmä on yritykset, joten Ekmanit ovat päättäneet rajoittaa lasitalojen varausmahdollisuuksia yksityisasiakkaille käytettävissä olevien resurssien mukaan, lähinnä viikonlopuiksi. Lasitaloyöpymiseen kuuluu aina aamiainen sekä illallinen, jossa kala sekä lähituottajien puhtaat raaka-aineet ovat keskeisessä roolissa. Kysyntää paketilla on tuntunut olevan.

– Lasitaloissa Merenkurkun luonto on voimakkaasti läsnä. Täällä on näkynyt kirkkaina öinä usein revontuliakin, vaikka emme niitä haluakaan markkinoida. Moni asiakas toivoo kunnon myrskyä, sillä sitä on vaikuttavaa seurata paksujen lasiseinien suojista.

Alkuvuosina asiakkaat valittivat lasitalojen liian hyvästä äänieristyksestä, minkä vuoksi ikkunoiden alle lisättiin pienet luukut, joista meren pauhu kuuluu paremmin sisälle.

– Sopivaa aukiolomallia vielä etsitään, ja pohdimme, pidämmekö ensi vuonna esimerkiksi viikon jaksoissa vain iglut auki, eikä silloin olisi lainkaan yritysryhmiä.

 

Saunat ovat osa elämystä

Kalle’s Inn Resortissa on kolme saunaa, joista kaksi on puulämmitteisiä ja yksi sähköllä lämpiävä. Aiemmin suurin saunoista oli savusaunana, mutta paloturvallisuussyistä sen kiuas muutettiin kertalämmitteiseksi. Jokaisen saunan yhteydessä on palju, joten lämmittämistä ja puuhuoltoa riittää. Tehtävään onkin palkattu oma työntekijänsä, paikallinen Roland Pått.  Saunoista pääsee pitkää laituria pitkin kanervikon yli mereen uimaan. Vaikka meri on Merenkurkussa matala, vesi saattaa olla kylmää kesälläkin, sillä tuulen suunta vaikuttaa pintaveden liikkeisiin. Laiturin edustalla avomeri on auki aina Ruotsiin saakka.

 

Majakka-saunan yläkerran oleskelutilasta on näköala joka suuntaan.

Tyrniä kasvaa aivan laiturin vieressä.

Merelliset aktiviteetit suosiossa

Ekmanit ovat päätyneet käyttämään ohjelmapalveluyrityksiä aktiviteettitarjonnassaan. Suosituimmiksi ovat osoittautuneet veneretket ulkosaaristoon sekä majakkasaarille, kuten Valassaarille. Veneily on Merenkurkussa vaativaa, sillä jääkausi toi alueelle paljon irtokiviä, joita jäät siirtelevät talvisin. Samoin väylämerkit saattavat liikkua, joten keväisin vesillä on entistä enemmän jännitettävää. Seudulla sanotaankin, että täällä on kahdenlaisia veneilijöitä: niitä, jotka ovat ajaneet karille ja niitä, jotka eivät vielä ole ajaneet. Alumiiniveneitä on liki kaikilla, koska ne kestävät kiviä paremmin kuin lasikuituveneet.

Melontaretkiä järjestetään niin ikään, jolloin yhteistyökumppani tuo kajakit ja oppaan paikalle. Yrityksellä on itselläänkin muutamia kajakkeja, joita Katja Ekman on käyttänyt pienempien yritysryhmien kanssa ja järjestänyt heille pienimuotoisen melonnan alkeiskurssin. Sään mukaan retket voivat suuntautua joko avomeren suuntaan tai suojaisammille sisälahdille. Merenkurkussa aallokosta tulee helposti terävää, kun lounaistuulet tuovat aallot syvemmältä matalaan.

Merenkurkussa on hyvät mahdollisuudet urheilukalastukseen, ja varsinkin haukea ja ahventa nousee runsain mitoin. Oppaan kanssa kalastaminen on palkitsevaa, koska ottipaikkoja ei tarvitse itse ruveta etsimään. Varsinkin briteille ja keskieurooppalaisille rajoittamaton kalastusoikeus on harvinaista herkkua.

 

Tiiminrakennusta ja rentoutusta

Yritysryhmät pitävät kovasti tiiminrakennusaktiviteeteista, joita tehdään muun muassa yhteistyökumppani Kim Kurenmaan Away-Tourism-yrityksen kanssa. Henkilökunnan motivointiin ja me-hengen nostatukseen on kehitelty aktiviteetteja kuten olympialaiset tai tiimirata sekä liikunnallisempia lajeja kuten keppijumppa, jooga tai pelkästään hengitysharjoitukset meri-ilmassa. Talvikauden ohjelma on suurelta osin auki, koska jää- ja lumiolosuhteista ei ole vielä tietoa.

– Suunnitelmissa on ainakin pelastautumispuvuissa kelluntaa, lumikenkäilyä ja retkiluistelua, jos sopivaa jäätä syntyy.  Ja ehdottomasti avantoon pulahtamista suoraan saunoistamme.

Opas Vesa Heino ja Schneider Electric Vampin Merja Pohtola katselevat maisemia.

Merenkurkussa veneet ovat käytännön syistä alumiinia.

Vahvuutena kodinomaisuus

Ekmanien johtoajatuksena Kalle’s Inn Resortissa on kodinomaisuus ja liiallisen hienostelun välttäminen. Sisustuksessa ja tekstiileissä luotetaan luonnonväreihin ja -materiaaleihin, kuten pellavaan.

–Tästä ei saa tehdä liian monimutkaista. Täällä ollaan vähän irrallaan kaikesta, luonnon keskellä.

Ruoka on maukasta ja perustuu pääosin paikallisiin raaka-aineisiin, mutta siitä ei haluta tehdä liian fine diningia. Palvelu on lämminhenkistä ja asiakkaat huomioonottavaa. Asiakaspalautteissa kodinomainen tunnelma on noussut korostetusti esiin.

– Mietimme tarkkaan millaiset aktiviteetit tänne sopivat. Luonnonrauhaa ei haluta rikkoa, vaan mieluummin tarjotaan vähemmän ärsykkeitä, Emil Ekman pohtii.

Kun ilmasto joka tapauksessa kuluttaa pintoja, niistä ei yritetäkään tehdä liian puleerattuja. Rakennukset ovat käsittelemätöntä, harmaantunutta puuta, joka maastoutuu huomaamattomasti kallioiden ja kasvillisuuden lomaan.

 

Investointihaaveita

Ensimmäisen toimintavuoden aikana uusia investointeja ei varsinaisesti ole tehty keittiötä lukuun ottamatta, vaan olemassa olevia paikkoja on kunnostettu.  Tarkoituksena on kuitenkin rakentaa lisää majoituskapasiteettia alueelle.

– Ei mitään liian massiivista, mutta noin 30:lle olisi hyvä saada yöpymismahdollisuus. Haluaisimme tehdä sen samaan tyyliin kuin nykyinenkin rakennuskanta on, eli pientä ja huomaamatonta.

Mustasaaren kunta on ollut hyvin myötämielinen Kalle’s Innin paluulle, ja luvitukset ovat järjestyneet nopeasti. Varsinaista päätöstä uudisrakentamisesta ei ole kuitenkaan vielä tehty, sillä avausvaiheen investoinneissakin on vielä sulateltavaa.

Syrjäinen sijainti ja kallioinen tontti tuovat rakentamiseen haasteita, sillä pohjatöitä tehdessä joudutaan usein räjäyttelemään kalliota. Lasitalojen rakennuskustannuksista valtaosa meni jo perustusvaiheessa. Vesijohtojen ja viemäreiden reittejä joudutaan pohtimaan tarkkaan. Ekmanit ovat investoineet lisää jätevesien puhdistusjärjestelmään, koska majoitustoiminnassa jätevesiä väistämättä syntyy.

– Vastuullisuus ja luonnon kunnioittaminen on toiminnassamme erittäin iso asia, Katja Ekman sanoo.

Uudisrakentamisen ja olemassa olevan toiminnan yhteensovittaminen on oma lukunsa, koska paikkaa myydään luonnonrauhalla.

 

Markkinointi perustuu puskaradioon

Kalle’s Inn Resort ei ole tehnyt lainkaan varsinaista omaa markkinointia, koska kapasiteetti on ollut avaamisesta lähtien äärirajoillaan. Visit Vaasa ja Vasek eli Vaasanseudun Kehitys ovat promonneet paikkaa omien kanaviensa kautta ja tuoneet sinne kansainvälisiä asiakkaita, mutta eniten huomiota on tullut Instagramin kautta, kun asiakkaat ovat julkaisseet tägättyjä kuvia omilla sivuillaan.

Kalle’s Inn Resortista haluttaisiinkin tehdä retriittikohde, jossa asiakkaiden kännykän käyttö ei häiritsisi hiljentymistä ja rauhoittumista. Puskaradio on kuitenkin niin tehokas markkinointiväline, ettei mobiililaitteiden käyttöä haluttaisi rajoittaakaan. 

Aiheesta lisää: Nyt on Vaasan vuoro

 

Luonnon keskellä, irrallaan kaikesta
 

  • Yritys: Kalle's Inn Resort 
  • Paikka: Raippaluoto
  • Toimiala: Majoitus, ravintola, ohjelmapalvelut
  • Omistaja: Oy Ekman Systems Ab
  • Henkilökunta:
    Kuusi vakituista ja useampi
    osa-aikainen keikkatyötä
    tekevä
  • Liikevaihtoennuste (2023): 500000 euroa (7 kk).
  • Kalle´s Inn Resort
    Klobbskatvägen 189
    65970 Söderudden, Finland

    kallesinnresort.com