Viinipalsta: Tarhat sodan keskellä

Viinipalsta: Tarhat sodan keskellä

  • Teksti: Jari F. Lampén
  • Kuvat: Shutterstock

Ukrainan juomateollisuus on kärsinyt Venäjän hyökkäyssodasta siinä missä maan muutkin teollisuudenalat, vaikka se ei varsinainen pommitusten pääkohde olekaan.

Ukrainan viinituotanto on keskittynyt etelään Odessan ympäristöön ja Krimille, jossa tuotanto on ollut keskeytyksissä vuoden 2014 miehityksestä lähtien. Suurimmilla tuottajilla on sekä tarhoja että viinitaloja muuallakin, mutta kolmannes tarhoista oli Krimillä, ja siellä olivat myös parhaat palstat. 

Suurin osa Ukrainan alkoholijuomatuotannosta on mennyt aiemmin kotimaiseen kulutukseen, mutta viime helmikuun jälkeen kotimaan myynti on ollut minimaalista. Alkoholin myynti on ollut sotatilan takia välillä kokonaan kiellettyä ja välillä tiukasti rajoitettua. Varsinkin ravintolasektorilla on ollut hiljaista. Hiljentynyttä kotimaankysyntää on yritetty paikata viennillä, mutta alkoholin myyntirajoitukset ovat vaikeuttaneet myös ulkomaankauppaa. Vastaanotto on ollut Euroopassa lämmintä, ja asiakkaat ovat osallistuneet mielihyvin ukrainalaisten ponnistuksiin.

Viinitalot Odessan lähettyvillä ja Mykolajevissa ovat kärsineet pommituksista, ja niiden varastoja on vaurioitunut. Kerrannaisvaikutukset ulottuvat myös sisämaahan ja Pohjois-Ukrainaan, sillä monet tuottajat ovat ostaneet rypäleitä etelästä. Mykolajevin ja Hersonin alueilla tilojen työntekijät ovat joutuneet lähtemään pakolaisiksi, eikä tarhoja ole pystytty hoitamaan. 

Iso vaikutus on ollut kiovalaisen Gostomelin lasitehtaan tuhoutuminen ohjushyökkäyksessä, mikä aiheutti välittömän pulan pulloista. Ukrainan valuutan hryvnian kurssin heikentyminen on nostanut tuotantokustannuksia, sillä sekä maatalouskemikaalit että pakkaustarvikkeet ovat tuontitavaraa. 

 

Kiovan liepeillä sijaitseva Obolon on Ukrainan suurin panimo, jolla oli tuotantoa myös idässä. Viime helmikuun hyökkäyksen ajaksi tehtaat ajettiin alas, mutta tuotanto käynnistettiin Kiovassa uudelleen parin kuukauden tauon jälkeen. Venäjän ohjusiskut ovat kohdistuneet energiasektoriin, ja sähkökatkot ovat olleet jatkuvia, minkä vuoksi tuotantoa on siirretty yöaikaan. Työntekijöistä osa on rintamalla tai lähtenyt pakolaisiksi, mutta modernit olutpanimot toimivat normaalistikin varsin pienellä henkilökunnalla. Suurempi ongelma on ollut merireittien katkeaminen, minkä vuoksi lastit on kuljetettava asiakkaille maitse Puolan kautta. Rajan ylityksessä kuluu aikaa muutamasta päivästä jopa reiluun viikkoon.

Obolonin oluita on tuotu Suomeen viime syksystä alkaen, ja tähän mennessä tänne on tullut 13 rekkalastillista. Maahantuojan edustaja Henry Johansson kertoo, ettei hanke olisi onnistunut ilman K- ja S-ryhmän tukea, sillä molemmat ottivat oluet omaan vähittäiskauppajakeluunsa. Lisäksi oluet ovat ravintolamyynnissä. 

– Ensimmäinen saatetaan ostaa Ukrainan tukemiseksi, mutta seuraava jo siksi, että olut on oikeasti hyvää, Johansson sanoo.

 

Ukraina on viinin ja oluen tuotannostaan huolimatta leimallisesti vodkamaa, ja Nemiroff-vodka on sen tuotteista kuuluisin. Tislaamo on aloittanut toimintansa jo 150 vuotta sitten. Nemiroffia tehtiin runsaasti vientimarkkinoille jo ennen sotaa, mutta varsinkin uusi Nemiroff Premium de Luxe Limited edition -erityiserä on herättänyt kiinnostusta, sillä yhtiö on luvannut lahjoittaa kaikki tuotteesta kertyvät voitot sodasta kärsineiden kuntouttamiseen paikallisissa sairaaloissa. Nemiroff tunnetaan entuudestaan erityisesti maustetuista vodkistaan, mutta se tekee myös maustamattomia viljavodkia. Tislaamon tyyli on neutraali, ja useimmat sen valmistamat vodkat suodatetaan 11 kertaan ennen pullotusta. Nemiroffin tuotanto on jo palautunut liki sotaa edeltävälle tasolle.  

Shabo Original Collection Chardonnay

Hennon sitruunankeltainen viini, jonka tuoksussa on sitrusta ja greippiä. Maku on kuiva ja hapokas, sitruunan, sitruunankuoren ja marmeladin sävyinen. Suutuntuma on öljyinen ja paksu, jälkimaku voimakas.

Hinta 16,90 euroa

 

Obolon Premium

Kullankeltainen lager, tuoksussa kypsää hedelmää ja viljaisia aromeja. Valmistuksessa on käytetty osittain riisiä. Keskitäyteläinen ja pehmeän hedelmäinen, viisiprosenttinen rapeasti humaloitu olut, jonka jälkimaussa tuntuu yrttisyyttä.

Hinta 3,49 euroa/0,5 l

 

Nemiroff de Luxe Premium Vodka

Kirkas, 40-prosenttinen ja neutraali vodka. Tuoksussa on viljaisuutta ja sitruksen piirteitä. Maku on kuivahko ja terävä, parhaimmillaan juomasekoituksissa. Suutuntumassa viskositeettia, jälkimaku terävä ja hedelmäinen.

Hinta 23,99 euroa /0.7 l