MaRan hallitusohjelmatavoite 5: Viihderisteilyjen valtiontukia on leikattava

MaRan hallitusohjelmatavoite 5: Viihderisteilyjen valtiontukia on leikattava

  • Teksti: Timo Lappi
  • Kuvat: Timo Niemi

Viihderisteilyjen tuet vääristävät kilpailua.

Suomen valtio, hallitusten väristä riippumatta, tukee yli 250 miljoonalla eurolla vuosittain suomalaisten juhlimista, ravintola- ja majoituspalvelujen käyttöä sekä kokousten järjestämistä Suomen lipun alla purjehtivilla laivoilla. Samalla valtio tukee suomalaisten matkailua ulkomaille kotimaan sijaan. Tässähän ei näytä olevan järkeä, mutta emme ole onnistuneet muuttamaan tilannetta, vaikka olemme yrittäneet sitä jo kauan. Eikä se tule olemaan helppoa seuraavallakaan vaalikaudella, sillä SDP, perussuomalaiset ja RKP suhtautuvat erittäin kielteisesti viihderisteilyjen tukien leikkaamiseen, kuten puolueiden vaalikyselystä käy ilmi.

Tampereen yliopisto teki meille selvityksen viihderisteilyjen tuista vuonna 2017. Selvitys arvioi, että valtio tukee matkustajamerenkulkua 241–255 miljoonalla eurolla vuosittain. Keskeisin epäsuora tukimuoto on myynnin ja palvelujen arvonlisä- ja valmisteverottomuus. Sen määrä oli 184 miljoonaa euroa vuodessa. Ahvenanmaalla pysähtyvien alusten ravintoloissa nautittu ruoka ja juoma ovat arvolisä- ja alkoholijuomaverottomia. Edun kohtuuttomuutta alleviivaa se, että ravintolassa nautitun alkoholin verotus on Suomessa EU-maiden kireintä, oluen ylivoimaisesti kireintä. Myös alusten myymälöistä ostettu alkoholi on veroista vapaata, kun alus pysähtyy Ahvenanmaalla. Ongelma on pahin Helsingin/Turun ja Tukholman välisillä reiteillä. Sen sijaan ongelmia ei ole Vaasan ja Uumajan välisellä reitillä.

Suorista tuista merkittävin on miehistökustannustuki: 38,7 miljoonaa euroa. Valtio palauttaa varustamoille henkilökunnan palkkojen sivukulut. Tämäkin on merkittävä etu, sillä sivukuluja voidaan lisätä palkan päälle noin 30 prosenttia.

Valtion maksamien tukien avulla varustamot voivat hinnoitella palvelut niin halvoiksi, ettei verojen ja palkan sivukulujen rasittamilla maissa toimivilla yrityksillä ole mitään mahdollisuutta menestyä hintakilpailussa viihderisteilijöiden kanssa. Risteilyt ovatkin yhä enemmän kokousten ja juhlien pitopaikkoja sekä edullinen tapa hankkia ravintolapalveluja, alkoholia ja tavaroita. Maissa toimivat kokous-, kongressi- ja messukeskukset menettävät kokouksia viihderisteilijöille.

 

Tuet kannustavat ulkomaanmatkailuun

Eurostatin mukaan suomalaiset olivat EU:n innokkaimpia ulkomaanmatkailijoita ennen koronapandemiaa vuonna 2019. Viihderisteilijöiden tuet kannustavat suomalaisia matkustamaan ulkomaille kotimaan sijaan. Tukien ja korkean alkoholiverotuksen takia lukuisten suomalaisten kotimaanmatka korvautuu matkalla Ruotsiin tai Baltian maihin.

Olemme esittäneet viihderisteilijöiden tukien merkittävää leikkaamista. Sen sijaan emme ole esittäneet vientiin ja tuontiin liittyvien tukien leikkaamista. On mahdotonta ymmärtää, miksi valtio tukee laivoilla tapahtuvaa juhla-, kokous-, ravintola- ja majoitustoimintaa. Varustamot ovat tähän asti onnistuneet hyvin edunvalvonnassaan uhkaamalla liputtaa laivat pois Suomen lipun alta, jos tukiin kosketaan.

Kun valtion menoja, myös yritystukia, joudutaan seuraavalla vaalikaudella leikkaamaan, ovatko viihderisteilyjen tuet niin pyhiä, ettei tulevakaan hallitus leikkaa niitä? Kun toiminta laivoilla on laajasti verovapaata, verojen korotukset lisäisivät kilpailutilanteen epäreiluutta. Esimerkiksi jokainen alkoholijuomaveron korotus on kädenojennus viihderisteilijöille ja ulkomaanmatkailulle. Toivoa sopii, että näitä kilpailua vääristäviä ja epätarkoituksenmukaisia tukia leikataan seuraavassa hallitusohjelmassa.

MaRan hallitusohjelmatavoite 1: Työvoiman määrää on lisättävä

MaRan hallitusohjelmatavoite 2: Arvonlisäveroilla on suuri merkitys kansainväliselle kilpailukyvylle

MaRan hallitusohjelmatavoite 3: Harmaan talouden torjuntaa on vahvistettava

MaRan hallitusohjelmatavoite 4: Kilpailukyky on turvattava

MaRan hallitusohjelmatavoite 5: Viihderisteilyjen valtiontukia on leikattava

MaRan hallitusohjelmatavoite 6: Kuntayritysten on kilpailutettava hankintansa

MaRan hallitusohjelmatavoite 7: Visit Finlandin rahoitus on tuplattava