Koronavirus ei ole levinnyt matkailu- ja ravintola-alan yrityksistä – miksi toiminnan rajoitukset ovat jatkuvasti esillä?

Koronavirus ei ole levinnyt matkailu- ja ravintola-alan yrityksistä – miksi toiminnan rajoitukset ovat jatkuvasti esillä?

  • Teksti: Timo Lappi
  • Kuvat: Pixabay

Julkisen sektorin ja toimialamme tulee yhdessä etsiä keinoja, joilla yritysten liiketoiminta pidetään käynnissä ja työpaikat turvataan asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuudesta tinkimättä.

Matkailu- ja ravintola-alan yritykset ovat kärsineet valtavia menetyksiä koronakriisin aikana. Valtion tukipaketit, henkilöstön osittainen tai kokonaan lomauttaminen sekä vuokranantajien vastaantulot eivät ole läheskään riittäneet korvaamaan yrityksille aiheutuneita menetyksiä, vaikka ne ovatkin olleet tervetulleita.

Toimialamme ja sen työntekijät lähtevät vastaanottamaan koronaviruksen toista aaltoa huomattavasti heikompina kuin ensimmäistä. Ei toimiala eivätkä sen työntekijät kestä enää uusia rajoituksia. Jo keskustelu rajoitusten mahdollisuudesta saa asiakkaat peruuttamaan varauksiaan ja välttämään alan yritysten palvelujen käyttöä.

Hallitus alkoi purkaa matkailu- ja ravintola-alan yritysten toiminnan rajoituksia kesäkuun alusta lähtien. Omavalvonnalle annettiin merkittävä asema koronaviruksen torjunnassa. Yritykset ja asiakkaat ovat onnistuneet erinomaisesti omavalvonnassa ja koronaviruksen leviämisen estämisessä.

Joitakin yksittäisiä altistumisia on ollut ravintoloissa, huvipuistoissa ja muissa toimialamme yrityksissä. Yhtään koronavirusketjua ei kuitenkaan ole lähtenyt niistä liikkeelle. Tämä osoittaa erinomaisesti sen, että omavalvonta on toiminut ja että asiakkaat ovat toimineet vastuullisesti muutamaa julkisuudessa käsiteltyä yksittäistapausta lukuun ottamatta.

Suomelle tärkeistä matkailun lähtömaista ei voida käytännössä matkustaa Suomeen. Hallitus antoi etätyösuosituksen. Monissa oppilaitoksissa lukukausi aloitetaan ainakin osittain etäopetuksena. Viranomaiset esittävät julkisuudessa näkemyksiään kokoontumisrajoitusten tiukentamisesta.

Myös ravintoloiden toiminnan, erityisesti yöravintolatoiminnan, rajoituksista keskustellaan aktiivisesti julkisuudessa. Jo näistä asioista keskustelu luo asiakasyrityksille ja yksityisasiakkaille kuvan, että on syytä vetäytyä kuoreen eikä käyttää toimialamme palveluja. Tämä luo tuhansille yrityksille ja niiden työntekijöille erittäin tukalan aseman.

Koronakriisi voi kestää vaikka kuinka kauan. Siihen asti kun rokote löytyy, matkailu- ja ravintola-alan yritykset ja niiden työntekijät toimivat jatkuvassa epävarmuudessa. Jos matkustusrajoitukset, etätyösuositus ja muut yritysten toimintaa rajoittavat toimet pysyvät voimassa, puhumattakaan niiden kiristymisestä, toimialan yrityksiä ajautuu konkurssiin ja työpaikkoja katoaa. Yritysten inhimillinen ja taloudellinen taakka on erittäin raskas.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tulee katsoa tilannetta kokonaisuutena ja ottaa huomioon yritysten ja niiden työntekijöiden tukala asema. Julkisen sektorin ja toimialamme tulee yhdessä etsiä keinoja, joilla yritysten liiketoiminta pidetään käynnissä ja työpaikat turvataan asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuudesta tinkimättä. Toiminnan rajoitukset eivät ole mahdollisia ilman niistä aiheutuvia tuntuvia vahinkoja alamme yrityksille ja niiden työntekijöille.